Valmius
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Näyttääpä pimeältä! sanoi rotta tähyillessään saapasvarren pohjaa. Pimeäksi kävi myös suuressa osassa Espanjaa ja Portugalia, kun sähkö katkesi. Rotat tuskin siitä välittivät, mutta ihminen on tehnyt itsensä täysin riippuvaiseksi sähköstä lähes kaikessa arjen toiminnassa. Mitä enemmän saavutamme teknisiä edistysaskeleita, sitä haavoittuvampia yhteiskuntamme ovat. Kriisit – sekä todelliset että odotettavissa olevat – edellyttävät valmiutta.
Ajattelemme valmiutta ensisijaisesti aineellisena, mutta ehkä vielä tärkeämpää on henkinen valmius – on yksinkertaisesti oltava valmis, jos jokin menee todella pieleen.
Hyvän harjoituksen ja muistutuksen saimme, kun Dagmar- tai Tapanimyrsky iski tapaninpäivänä 2011. Olimme silloin metsästämässä, tuuli voimistui eikä koiria kiinnostanut enää ajaa riistaa. Kun puut alkoivat kaatua metsässä, ymmärsimme, että maastossa liikkuminen ei ollut enää kovin terveellistä, joten lopetimme.
Pelastushenkilöstö joutui lähtemään liikkeelle raivaamaan teitä ja nappaamaan peltikattoja, ja sähkömiehet tekivät ympärivuorokautista työtä taatakseen sähkönsaannin lähes kaikille – käytännössä siis kaikille.
Sähkökatkos kesti paikoin pitkään – useita päiviä ja lähenteli jopa viikkoa.
Kyseessä oli henkilökohtainen valmiusharjoitus, ja työpaikallakin suurin osa asioista liittyi kriisivalmiuteen.
Juomavettä haettiin Lofsdalsin lähteeltä, ja muut käyttövesi kannettiin ämpäreissä järvestä.
Ruoka valmistettiin kaasugrillillä, valon hoitivat taskulamput ja kynttilät, ja lämpöä antoivat kaakeliuuni ja sauna.
Moni sai huomata, että lämmitys, joka ei ole täysin sähkön varassa, olisi ollut hyvä valinta.
Onneksi oli lämmintä silloin, kun sähköt olivat poikki – voi vain kuvitella, mitä olisi tapahtunut -15 asteen pakkasessa.
Evakuointeja, jäätyneitä putkia, vesivahinkoja ja monia muita ongelmia. Vaikka aika tuntui pitkältä, sähkötön aika ei kuitenkaan kestänyt kriittisen pitkään missään. Ruokaa riitti ja yhteiskunnan keskeiset toiminnot pyörivät kohtalaisen hyvin, joskaan eivät täydellisesti.
Todella hyvin varautuneet käynnistivät omat aggregaattinsa ja saivat sähköt toimimaan.
Ainakin yhdessä tapauksessa unohti kaveri kytkeä pakastimen pistokkeen seinään, kun sähköt palasivat. Sääli hyvää lihaa, mutta onneksi metsästyskausi ei ollut vielä ohi. Aina oppii jotain uutta.
Ainakin yhdessä tapauksessa unohti kaveri kytkeä pakastimen pistokkeen seinään, kun sähköt palasivat. Sääli hyvää lihaa, mutta onneksi metsästyskausi ei ollut vielä ohi. Aina oppii jotain uutta.
Työpaikalla kaikki pyöri valmiuden ympärillä. Toimittajat seurasivat tapahtumia ja pitivät yllä hyvää tiedotusta.
Pieniä erimielisyyksiä yhteiskunnan ja yksilön vastuista toki havaittiin. Joku valitti, ettei kaupunki järjestänyt suihkumahdollisuuksia, ja toinen ehdotti, että meidän pitäisi soittaa ihmisille Pensarissa – heille, joilla oli ollut pisimpään sähköt poikki – ja kysyä, selviävätkö he.
Vastaukseni oli, että Pensarin asukkaat pärjäävät poikkeusoloissa Pensarissa huomattavasti paremmin kuin kaupungin johto. Luulen, että arvio osui oikeaan.
Kriittisintä oli yksin asuvien ja huonokuntoisten vanhusten tilanne, eli heidän jotka olivat kotiavun ja hoidon varassa, mutta henkilökunta tiesi tarpeet tarkasti ja kaikki sujui pääosin hyvin.
Kokemuksista opittiin paljon. Useammat aggregaatit kunnan kriittisiin pisteisiin oli tärkeä oppi. Toivotetaan onnea VARHA:lle, joka nykyään vastaa suurimmaksi osaksi valmiudesta ja yhteiskunnan palveluista.
Se ”pieni” kriisiharjoitus, jonka Tapanimyrsky antoi, osoitti, mikä on kaikkein tärkeintä kriisivalmiudessa.
Taskulamput, paristoradio, lämpö, ruoka ja vesi 72 tunniksi ovat tietenkin tärkeitä, mutta tärkeintä on empatia, apu ja huolenpito sukulaisilta, naapureilta, ystäviltä ja vapaaehtoisilta.
Sitä resurssia onneksi riittää – myös levottomina ja pimeinä aikoina.