Vanhan ajan etäopetusta

Kuulutusten mukana jaettavassa kaupungin nyt-liitteessä oli juttu koulusta ja etäopetuksesta. Jutun positiivinen henki toi mieleeni omia vanhoja muistoja etä- ja lähiopetuksesta.

Kävin Turussa kansakoulua 1950-luvulla. Ollessani ensimmäisellä luokalla jouduin auto-onnettomuuteen ja kuorma-auton etupyörä meni oikean ranteen yli. Ranne pantiin uudelleen kokoon silloisessa lääninsairaalassa Turussa. Pahaksi onneksi verenkierto ei toiminut kunnolla ja ranne jouduttiin kuolion välttämiseksi avaamaan uudelleen sen korjaamiseksi. Koulunkäyntiin tuli reilusti yli kahden kuukauden tauko.

Nuori naisopettaja Lilli L kuitenkin huolehti pienestä koululaisesta. Hän sopi vanhempieni kanssa, että lähettää näiden mukana minulle koulutehtäviä sairaalaan. Hän kävi myös muutaman kerran minua katsomassa – varmaan tarkistamassa, että läksyjä oli todella tehty. Tämä äitini kertoman mukaan, itse en hänen käyntejään muista. Taisin paremminkin harmitella, että koulusta ei näköjään päässyt eroon edes sairaalassa ollessa?

Kun sitten keväällä tuli päästötodistusten aika, vanhemmilleni kerrottiin, että minut oikeastaan olisi pitänyt jättää luokalle pitkän poissaolon takia.

Mutta kun opettajani pystyi näyttämään, että olin poissaolonkin aikana edistynyt oppimisessa ja kouluun paluun jälkeen pysynyt hyvin muiden vauhdissa, niin minut siirrettiin muiden mukana seuraavalle luokalle. Luokalle jääminen merkitsi kovaa ja pitkää leimautumista.

Tämä tapahtui siis aikana, jolloin opettajalla saattoi olla 40-päinen luokka opetettavanaan (minun luokkakuvassani 35) eikä ollut muuta tekniikkaa yhteydenpitoon kuin ehkä koulun lankapuhelin ja lankapuhelin meilläkin onneksi oli isä työn ansiosta.

Opettajalla tuskin oli mitään velvoitetta toimia niin kuin toimi. Valitettavasti ei koskaan ollut vanhempieni kanssa puhetta siitä, kumman aloite tämä sairaalakoulu varsianisesti oli, vanhempieni vaiko opettajan/koulun. Arvostustani Lilliä kuten myös omia vanhempiani kohtaan lisää vielä se, että en todellakaan tullut mistään ”paremmista piireistä”, talonmiehen ja siivoojan lapsi ei tuohon aikaan ollut arvojärjestyksessä kovin korkealla sen enempää koulun pihalla kuin kotipihan leikeissä.

En tietenkään tiedä, oliko tällainen yleistä. Mutta se kuitenkin kertoo, että opettajat ovat ennenkin pystyneet toimimaan poikkeuksellisissa tapauksissa ja olosuhteissa.

Seppo Koskinen

Omalla harkinnalla itseänsä eristävä 74-vuotias