Vappu

Joka kevät, kun kirsikkapuut kukkivat, ajattelen Tukholmaa ja Kunngsträdgårdenia. Noin 15 vuotta sitten keväällä Teatterikorkeakoulu teki yhteistyötä Dramatiska Institutetin kanssa, ja koko vuosikurssimme majoitettiin eri puolille Tukholman keskustaa. Muutama kurssikaveri ja minä asuimme erään salaperäisen ja poissa olevan serbin luona, jolla oli suuri kiinnostus posliini- ja muovikukista tehtyihin koriste-esineisiin.

Lattioista kattoon oli persialaisia mattoja ja tekstiilejä. Värisävyt olivat persikka, kirsikankukka ja kovaksi vatkattu kerma. Oli valtava kontrasti siirtyä aneemisesta opiskelija-asunnostani Helsingin laitamilla suureen ja mahtavaan viiden huoneen asuntoon Malmskillnadsgatanilla. Kyllä, kuulitte oikein. Asuimme Tukholman kuuluisimmalla ilotyttökadulla, vain kivenheiton päässä siitä paikasta, missä Palme murhattiin. Ulko-ovemme edessä seisoskeli pitkäjalkaisia naisia erilaisiin lateksiluomuksiin pukeutuneina. He eivät tervehtineet iloisesti. Ystävällisesti kyllä, mutta ilman että katsoivat minua silmiin. Iltaisin mustat autot, joissa oli tummennetut ikkunat, ajoivat hitaasti katua pitkin. Päivisin jalkakäytävät täyttyivät latteäideistä, lastenvaunuista ja vanhoista rouvista matkalla kaupasta kotiin.

Kyllä, kuulitte oikein. Asuimme Tukholman kuuluisimmalla ilotyttökadulla, vain kivenheiton päässä siitä paikasta, missä Palme murhattiin. Ulko-ovemme edessä seisoskeli pitkäjalkaisia naisia erilaisiin lateksiluomuksiin pukeutuneina.

Sinä keväänä tutkin melkein koko Tukholman kävellen. Valmistauduin elämäni pisimpään kävelymatkaan. Santiago de Compostelaan. Erittäin kummallinen tempus ihmiseltä, joka ei koskaan ole pitänyt kävelemisestä. Sovitin erityyppisiä vaelluskenkiä Drottninggatanilla. Hötorgetilla ostin kelvollisen repun tytöltä, johon olin tutustunut netissä. Hän oli poikkeuksellisen ystävällinen ja ruotsalainen. Hän muistutti ulkonäöltään ja kehonilmaisultaan iloista hevosta. Lupasimme etsiä toisemme kävelymatkalla Espanjassa.

Sitten vaelsin katuja ylös ja alas. Kungsholmen ympäri kolme kertaa. Södermalm ympäri neljä kertaa. Djurgården ympäri kaksi kertaa. Joka ilta harjoitusten jälkeen Unga Klarassa lähdin 20 kilometrin pituisille asfalttikävelyille. En kadu mitään. Mutta täytyy sanoa, ettei näistä kävelyistä ollut mitään hyötyä sitten lopulta. Pyreneiden vuoristo muistuttaa hyvin vähän Tukholman keskustaa. Pieni vinkki, jos joku sattuu haluamaan "löytää itsensä".

Vappua ja vappupäivää vietettiin myös Tukholmassa sinä keväänä. Vappu, joka kotona koetaan pääjuhlana, ei tehnyt suurta vaikutusta Svean maassa. Vappupäivänä työväenliike marssi kaduilla ja toreilla. Tällä juhlalla oli siis jokin merkitys, ajattelin, suurempi kuin istua vapisevana Kaisaniemen puistossa viltille levitettyjen kylmien lihapullien kanssa, kiiltävän heliumpallon leijuessa pään yläpuolella. En saanut tätä sovitettua yhteen. Tuntui siltä, että mielenosoitukset sopisivat paremmin Suomeen. Ja kuohuviinit ja serpentiinit Ruotsiin. Myönnän, että ajattelin ennakkoluuloisesti.

Eilen oli taas se aika vuodesta. Vartiovuorenmäki ei ole ollut minulle enää pitkään aikaan ajankohtainen. Enkä ole myöskään mikään varsinainen mielenosoittaja. Kaasun täyttämistä ilmapalloista olen kuitenkin lapsellisen innostunut! Mutta kuten tavallista, söimme perunasalaattia ja nakkeja. Ja äidin munkkeja ja simaa. Erinomainen tapa juhlistaa kevään saapumista.