Viimeinen mahdollisuus saada kunnallinen vesi ja viemäröinti Kirjalansaarelle

Julkaistu:

Kirjalan vesiosuuskunta (KirVa), joka perustettiin vuonna 2018 jotta koko Kirjalansaarelle saataisiin kunnallinen vesi ja viemäröinti, tarvitsee uusia jäseniä ennen vuodenvaihdetta. Muuten koko hanke uhkaa kuivua kasaan.

Hankkeessa, jonka tavoitteena on kunnallisen veden ja jätevesiviemäröinnin saaminen Kirjalansaarelle, on rahoitus- ja toteutussuunnitelmat valmiina ja tarjouspyynnöt voisi jo lähettää. Mutta jotta tämä toteutuisi, vesiosuuskunta tarvitsee vielä noin parikymmentä kiinteistöä mukaan jäseniksi kustannuksia jakamaan. Keijo Grönroos ja Birgit Karlsson KirVan hallituksesta ovat vielä toiveikkaita.

– Koko Kirjalasaarella on yli 600 taloutta, mutta koska osuuskunta ei saanut niin paljon jäseniä kuin odotimme, hallitus päätti jakaa hankkeen kolmeen vaiheeseen. Työt on tarkoitus aloittaa alueelta, jolla suurin osa jäsenistä asuu, eli Ali-kirjalan ja Kirjalan salmen sillan väliseltä alueelta, jolla on 33 jäsenkiinteistöä, vesiosuuskunnan puheenjohtaja Grönroos kertoo.

Kiinteistöjen väliset etäisyydet ovat suuret ja putkista tulee pitkiä, mikä lisää kustannuksia. Jotta kustannukset pysyvät maltillisina, kiinteistöjä tulisi olla neljä putkikilometriä kohden. Kokemukset muilta paikkakunnilta, joilla vesihuoltoa ja viemäröintiä on kehitetty, osoittavat, että asukkaiden kiinnostus yleensä kasvaa, kun kaivuutyöt alkavat. Siksi hallitus toivoo, että ensimmäinen vaihe toteutuisi, jotta koko hanke saisi vauhtia. Mutta miksi vain 57 kiinteistöä noin 1700:sta on liittynyt KirVaan?

– Tämä johtuu luultavasti siitä, että ihmiset pelkäävät liittymismaksuja ja että osa kiinteistöjen omistajista on saattanut jo investoida lain vaatimukset täyttäviin vedenkäsittelyjärjestelmiin eivätkä siksi halua maksaa enempää, Grönroos sanoo.

Kustannusvaihtoehtoja on monia, riippuen siitä, mitä haluat ja milloin maksat. Jos haluaa vesi- ja viemäriputket tontin rajalle, se maksaa 7000 euroa. Täysliittymä ennen rakennusvaiheen alkua maksaa 15 000 euroa. Jos haluat liittää kiinteistön verkostoon myöhemmin, summa nousee hieman. KirVaan liitytään jäseneksi maksamalla 500 euron osuusmaksu. Vesi- ja Jätevesimaksut määräytyvät kaupungin taksan mukaan. Mutta huolimatta siitä, että kustannukset kuulostavat korkeilta, Grönroos uskoo, että liittyminen kannattaa pitkällä aikavälillä. Ja kaikki summat voi maksaa erissä.

– Kirjalansaarella on paljon kiinteistöjä, joiden kaivoissa on huonolaatuista vettä, ja lisäksi vesi loppuu välillä kesken. Tämä koskee sekä ympärivuotisia asuntoja että loma-asuntoja. Kunnallisen veden etuna on, että se ei lopu, laatu on erinomainen, laitteisto ei vaadi huoltoa ja jätevesien käsittely täyttää kaikki nykyajan ympäristövaatimukset, Grönroos sanoo.

– Investointi omiin kaivoihin ja puhdistusjärjestelmiin maksaa suuria summia, ja lisäksi kaikkea pitää huoltaa jatkuvasti. Se voi lopulta maksaa yhtä paljon kuin kertainvestointi kunnalliseen veteen ja viemäröintiin.

Säännösten mukaan Paraisilla alle 100 metrin etäisyydellä rantaviivasta ja pohjavesialueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevedenkäsittely olisi pitänyt täyttää laissa asetetut vaatimukset jo vuoden 2020 alussa. Mutta koska Kirjalansaarella on käynnissä KirVa-hanke, kaikki jäsenet ovat voineet vedota hankkeeseen, jos jätevesikäsittely ei vielä täytä säännöksiä.

– Jos hanke kariutuu, Kirjalassa on luultavasti monta kiinteistöä, joilla on kiire saada jätevesijärjestelmät kuntoon, Grönroos uskoo.

Hankkeen puitteissa varmistetaan joka tapauksessa, että Hessundetin uuden sillan työmaa-alueelle rakennetaan tien alle suojaputki vesi- ja viemäriputkille. Hallitus toivoo, että Paraisten kaupunki avustaisi KirVaa tässä Saaristotien alituksessa.

– Silloin valmius olisi olemassa. Putkien asentaminen myöhemmin olisi mahdotonta, Grönroos sanoo.

Tiedotustilaisuus asukkaille KirVa-hankkeesta

KirVa järjestää asukkaille tiedotustilaisuuden Kirjalansaarella torstaina 4.8. klo 18 Teollisuus 49:n kokoushuoneessa osoitteessa Ali-kirjalantie 284. Ilmoittautumiset info@kirva.fi.

Tuuli Meriläinen

tuuli.merilainen@aumedia.fi

Käännös: Tuuli Meriläinen