Yhdistysvoimaa
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Viime lauantaina vietettiin vuoden harmainta päivää – ainakin niiden keskuudessa, jotka haluavat huomioida tällaisia kaupallisia kampanjoita. Itse en tunne mitään tarvetta tulla muistutetuksi harmaantuvan syksyn olemassaolosta. Se on varsin ilmeinen. Ja aivan yhtä varmaa on se, että pimeys lisääntyy, kunnes saavutaan Black Fridayhin. Sen jälkeen joulun valot alkavat vähitellen kertoa valoisammista ajoista.
Tämän synkkenevän harmauden keskellä monet yhdistykset elävät kuitenkin parhainta sesonkiaan. Yhdistystoiminnan tarjoamat harrastukset ja vapaa-ajan aktiviteetit antavat todellista voimaa harmaaseen arkeen. Sitä tarvitaan, ehdottomasti! Mutta jos yhdistykset pystyvät antamaan niin paljon energiaa, täytyyhän niiden myös saada sitä jostakin. Ja onko olemassa asioita, jotka vievät yhdistyselämästä voimaa?
Kun ihmiset kokoontuvat yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille – omassa ryhmässään, piirissään, jaostossaan tai joukkueessaan – syntyy jakamisen ilo, joka uhmaa kaikkea matematiikkaa. Kun jokainen antaa oman innostuksensa ja täyden läsnäolonsa, saa jokainen takaisin vielä enemmän. Siinä piilee yhdistysvoiman salaisuus. Mutta toki tämä yhdistysmatematiikka toimii myös toiseen suuntaan: jos osa vaihtaa innostuksensa ja osallistumisensa välinpitämättömyyteen ja poissaoloon, lopputulos voi niille, jotka saapuvat paikalle, muuttua negatiiviseksi. Se vie voimia.
Pohjimmiltaan kyse on kunnioituksesta sitä yhteisöä kohtaan, johon on itse päättänyt kuulua. Niin kauan kuin tämä kunnioitus on olemassa, syntyy yhdistysvoimaa, joka riittää jaettavaksi yllin kyllin.
Ajan myötä on kehitetty yhä hienostuneempia järjestelmiä ilmoittaa, MIKSI EI aio osallistua jonakin kertana. Nykyään on niin helppoa klikata sovelluksessa, että ei tule paikalle, koska pitää ostaa joululahjoja sinä päivänä. Se vie voimaa, kun huomaa joutuvansa muuttamaan ohjelmaa siksi, että joku on varannut parturin ja joku toinen lähtee Turkuun ostamaan uusia housuja. Se vie voimaa myös suunnittelulta – ja ennen kaikkea se vie voimaa ryhmältä, joukkueelta. Kun minä kasvaa suuremmaksi kuin me, yhdistysvoima kuihtuu.
Se, että poissaolosta ilmoittaminen on nykyään niin helppoa ja vaivatonta, nakertaa yhdistystoiminnan perustaa. Johtajana on oikeus odottaa, että kaikki tulevat paikalle – näin ajattelen minä. Johtaja on se, joka ilmestyy aina, satoi tai paistoi, useimmiten ilman palkkaa. Järjestäytyneessä yhdistystoiminnassa lähtökohtana pitäisi olla, että kaikki tulevat sovittuun aikaan, eikä että ilmoitetaan erikseen, jos sattuu tulemaan.
Pohjimmiltaan kyse on kunnioituksesta sitä yhteisöä kohtaan, johon on itse päättänyt kuulua. Niin kauan kuin tämä kunnioitus on olemassa, syntyy yhdistysvoimaa, joka riittää jaettavaksi yllin kyllin. Mutta se ei ole itsestäänselvyys yksilökeskeisyyden aikakaudella.
Joten muistakaa tämä, hyvät yhdistysystävät, kun lähdette jouluostoksille. Viikossa on 168 tuntia. Yhdistystoiminnan jälkeen niitä jää vähintään 160. Ehditte kyllä tehdä jouluostokset, käydä parturissa ja ostaa uudet housut – ilman että tarvitsee tinkiä yhteisöllisyydestä.