Yhdistysvoimaa
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Vuosien varrella on tehty paljon yhdistystoiminnan nimissä. Nykyisin, kun tilinpäätökset ja toimintakertomukset ovat monen yhdistyskokouksen asialistalla, on luontevaa katsoa taaksepäin kaikkea sitä, mikä ei koskaan päädy tilintarkastuskertomukseen. Niin paljon on tapahtunut hiljaisuudessa, sanottu ja tehty pöytäkirjojen ulkopuolella.
Ajattelen kaikkia niitä öitä makuupussissa, makuualustalla koulun lattioilla. Ajattelen sitä hetkeä kun Piffen-bussi hajosi kesken yön Suomusjärven ja Saukkolan välillä. Siitä tuli pitkä yö. Muistan myös hetken, jolloin linja-auton (ei tällä kertaa Piffen-bussin) jarrut syttyivät palaa Siuntion nurmikentällä, ja palaneen kumin tuoksu kulki mukana makuupussissa ja vaatteissa koko Sjundeå Cupin ajan. Kun istuin useita öitä peräkkäin palovartiossa Yhdistystalolla, kunnes aita rakennettiin ,vain todetakseni myöhemmin, että ilkivaltaiset saivat silti sytytettyä kaiken tuleen. Ajattelen kaikkia niitä kertoja, kun olen lakannut ja mopannut lattioita lukuisissa yhdistystaloissa diskon, juhlien ja konserttien jälkeen. Ja sitä pistävää hajua ja tahmeutta mustissa roskapusseissa, täynnä pulloja ja tölkkejä tanssien jälkeen. Kaikkia listoja, aikatauluja ja otteluohjelmia, jotka on pidettävä mielessä. Haravointitalkoot. Roskien keräystalkoot. Kaikki toimintasuunnitelmat, kertomukset ja hakemukset, joita on kirjoitettu.
Kahvi ja mokkapalat helpottavat. Vastaleikatun nurmen ja grillimakkaran tuoksu Pajbackassa antaa myös voimaa. Hymyilevät kultaisen ruskeat silmät tanssin alkaessa inspiroivat. Mutta mikä oikeastaan saa jaksamaan päivästä toiseen ja vuodesta toiseen?
Kahvi ja mokkapalat helpottavat. Vastaleikatun nurmen ja grillimakkaran tuoksu Pajbackassa antaa myös voimaa. Hymyilevät kultaisen ruskeat silmät tanssin alkaessa inspiroivat. Mutta mikä oikeastaan saa jaksamaan päivästä toiseen ja vuodesta toiseen?
Jokaisella on omat motivaatiotekijänsä, joten yleistäminen olisi väärin. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta vaikka kuinka mietin, en löydä yksiselitteistä vastausta. ”Se antaa niin paljon takaisin” on klisee, jota usein käytetään. Yhdistystoiminta on tuonut paljon mukanaan. Välillä naarmuja, mustelmia ja venähdyksiä, joskus unettomia öitä, stressiä ja epätoivoisia hetkiä. Ja monia hyviä muistoja, sitä ei voi kiistää. Paljon ilon, yhteisöllisyyden, yhteenkuuluvuuden, ylpeyden ja onnen hetkiä. Mutta nämä tunteet ovat ohimeneviä, ne viipyvät yleensä vain hetken.
Ei voi olla niin yksinkertaista, että muistot onnellisista ja ylpeistä hetkistä antavat voimaa jaksaa kohti seuraavaa muistettavaa hetkeä. Yhdistystoiminnan voima, joka hitaasti mutta varmasti kuljettaa kohti seuraavaa haastetta, ei perustu vain onnistumisiin. Luulen niin. Se voimaantuu myös huokauksista ja pettymyksistä.
Uskon, että pohjimmiltaan kyse on kyvystä nähdä merkityksellisyys ja tuntea kiitollisuutta kaiken yhdistyskohinan keskellä. Kun tietoisuus siitä, että tekee hyvää laajemmalle joukolle, herättää enemmän kiitollisuutta kuin ylpeyttä, syntyy sitkeä ja kestävää yhdistysvoimaa. Hyvät pyrkimykset ovat merkityksellisiä. Ja minä, kuten moni muukin, saan etuoikeuden olla osa tätä kaikkea. Ja siivota jäljet.