Rallen Ralle: ”Parhaani olen tehnyt joka päivä”

Vuokko Hara
En dam uppvaktar en man med blommor.
Aamukahvilla Rallella Brava-rehtori Ari Rintanen ja Brava ja koti ry:n pj Riitta Virtanen.
Riitta Virtanen
Julkaistu:

Ralf ”Ralle” Johannes Karlssonin Rallen Pikalounas on ilmiö. 24 vuotta ripeästi valmista hyvää ruokaa hymyn kera aina mahdottomampaan hintaan miljöössä, joka on kuin kaurismäkinen aikakone.

Marraskuussa 2001 lounas maksoi 3,50 euroa, elokuun 2025 lopussa 6 euroa, sämpyläkahvi kinkulla ja munalla 3 euroa ja 4 euroa mukaan. Ovessa luki klo 6–14, mutta jo viideltä sai evääksi.

Ralle sulki oven 29. syyskuuta. Vuonna 1961 syntynyttä yksinyrittäjää haastateltiin Ralfin päivänä.

– Sain hyvän alun. Kotona Lillbyssä kasvatettiin ja osattiin näyttää, että välitetään. Esimerkillä opetettiin arvostamaan työtä. Äiti Raija on suomenkielinen Vetelistä, isä Alf oli ruotsinkielinen paraislainen.

– Nilsbyn koulu käytiin. Olen kolmesta pojasta vanhin, asumme yhä näillä seuduin, äiti Tennbyssä. Pääsin Kappelinrantaan kesätöihin ja kävin oppisopimuksella ravintolakoulu Perhon Helsingissä.

– Armeija 1981 Gyltö, palvelin kokkina yhteysaluksella. Tein monia töitä. Rallen pikalounas oli ensin Piikkiössä, sitten vapautui hyväsijaintinen tila Kirjalasta.

– Ahkeran ja tehokkaan yksinyrittäjän keittiön kattilat, liedet, tiskit, tukkuajot - kaikki hioutui yhteen asiakaspalvelun kanssa. Perhe tuki.

– Viikonloput ja kirkkopyhät Ralle oli kiinni, mutta kyllähän ajatukset silloinkin pyörivät baarissa.

– Lomaa pidin viikon vuodessa, usein Mallorcalla.

– Ihan mahdottomasti olen tykännyt työstäni keittiönoven molemmin puolin, vaikka kovillekin on ottanut. Työhulluus oli pitkään hyvä asia. Politiikka se aina määrää milloin mitäkin.

– Torstaina oli alusta loppuun hernekeittoa; iso kattila, hyvää palvia, sopivat mausteet ja aikaa! Joka annos on myyty ja syöty.

– Perjantai oli leikepäivä. Oikea kypsyysaste kunkin makuun on tärkeää. Ja että kaikkea on lautasella sopivasti juuri tälle asiakkaalle. Kun on nälkä, pitää annoksen tulla mieluiten heti.

– Parhaani olen tehnyt joka päivä ja nyt kun päästin itseni eläkkeelle tuntuu, että kyllä kannatti. Ihana vaimoni Päivi on töissä Munakunnalla. Minulla on pojat Kim, Niklas, Patrick ja Ralle on ollut neljäs. Olen appi ja vaari. Tuttuja on paljon, ystäviäkin on. Läksiäiset saunotaan lähipiirissä.

Vuokko Hara
En man som sitter.
Rallen Ralle on onnellinen mies.

Haastattelija saa vielä viimeisen kupillisen yhtä suomalaisten outoa lempijuomaa. Posliinimukin puhtaanvalkoista sisusta vasten musta kulta on kauneimmillaan. Rallea hymyilyttää, alkaa pitkät vapaat.

Rallen parkissa aurinko osuu Chevrolet Impalaan. Uusina vuokrayrittäjinä aloittavat Annika Södergren ja Janne Toivola. Päivänä minä hyvänsä Ralle on taas auki.

Riitta Virtanen

Riitta Virtanen
Julkaistu: