Budjetti – uhka vai mahdollisuus?

tekstivinjetti jossa puinen seinä taustalla
Tämä on mielipidekirjoitus. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
Maija Elenius
Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Paraisten talous on viime vuosina ollut paineen alla, poikkeukselliset erät, kuten lämpölaitoksen myynti, ovat välillä nostaneet tuloksen positiiviseksi. Verotulot vähenevät ja samoin on käynyt valtionosuuksille. Ensi vuonna monet Varhan kanssa tehdyistä vuokrasopimuksista lakkaavat ja vuokratulot pienenevät. Velkaa kaupungilla oli vuoden 2024 tilinpäätöksessä 48,2 milj. euroa, eli lähes 4.000 euroa jokaista kaupungin aikuista kohden. Luku on selvästi suurempi kuin keskimääräinen aikuisen tänä vuonna maksama kunnallisvero, noin 2 400 euroa. Ja tämä velkaosuus kasvaa lähes 400 eurolla tänä vuonna.

Velkaa on kertynyt esimerkiksi uuden koulukeskuksen rakentamisen vuoksi. Pidemmällä ajanjaksolla kuntien pitäisi kuitenkin pyrkiä tasapainoiseen talouden hoitoon, se tarkoittaa yksinkertaisesti, että kaupunki käyttää rahaa yhtä paljon, kuin sillä on tuloja. Me kaikki kaupungin asukkaat olemme yhteisesti vastuussa kaupungin veloista – toivoa voisi, että kaupunki toimisi yhtä vastuullisesti, kuin asukkaidensa on pakko toimia.

Väestön ikääntyminen ja sitä myötä eläkkeellä olevien osuuden kasvu on vähentänyt ja tulee edelleen vähentämään verotuloja. Myös valtionosuudet laskivat merkittävästi vuodesta 2023 vuoteen 2024. Samaan aikaan niin palkkojen kuin yleisen kustannustason nousun takia kaupungin menot kasvavat.

Väestön ikääntyminen ja sitä myötä eläkkeellä olevien osuuden kasvu on vähentänyt ja tulee edelleen vähentämään verotuloja. Myös valtionosuudet laskivat merkittävästi vuodesta 2023 vuoteen 2024. Samaan aikaan niin palkkojen kuin yleisen kustannustason nousun takia kaupungin menot kasvavat. Vuoden alusta työvoimahallinto on siirretty kaupungin vastuulle, mutta sitä vastaava valtionosuuksien lisäys ei kata työvoimahallinnosta kaupungille aiheutuvia kustannuksia. Summa summarum - Paraisten kaupungin tulot eivät riitä kattamaan kaikkia menoja ja tämä johtaa alijäämäiseen talouteen ja kasvavaan velkataakkaan.

Kaupungin velkaantuminen on seurausta useista tekijöistä. Investoinnit kouluihin, päiväkoteihin ja infrastruktuuriin, ovat olleet tärkeitä palveluiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Toisaalta valtionosuuksien pieneneminen ja kaupungin tehtävien lisääntyminen ovat lisänneet Paraisten taloudellista painetta. Merkittävää on myös se, että ennen sote-uudistusta tehdyt huomattavat lisäpanostukset terveydenhuollon palveluihin ovat nyt osaltaan pienentäneet kaupungin valtionosuuksia. Tämän takia valtionosuudet ovat jääneet tavanomaista pienemmiksi, mikä on heikentänyt kaupungin taloudellista asemaa.

Kasvava velka vaikuttaa kaupungin kykyyn investoida tulevaisuuteen ja jossain vaiheessa tulee niin sanotusti pää vetävän käteen. Korjaustoimet voivat olla rankkoja. Kaupungin henkilökuntaa voidaan joutua merkittävästi vähentämään ja koulujen ja päiväkotien määriä vähentämään ja kaupungin veroprosenttia korottamaan. Mikään näistä ei ole omiaan houkuttelemaan uusia asukkaita Paraisille.

Toimiin talouden suunnan oikaisemiseksi on hyvä ryhtyä ajoissa, silloin selvitään helpommilla toimilla. Menoja on karsittava ja priorisoitava ja samalla turvattava tärkeimmät palvelut. Meidän on myös ajateltava kaupungin tehtäviä uusilla tavoilla – mitä voimme tehdä toisin, jotta se olisi edullisempaa, mitä voimme sujuvoittaa. Ihan varmasti löytyy parannettavaa. Yhteistyö naapurikuntien kanssa ja digitaaliset palvelut voidaan ottaa laajemmin käyttöön.

500 uuden asunnon rakentaminen on tärkeää, jotta saisimme uusia veroa maksavia asukkaita. Ja jotta tämä voidaan tehdä mahdollisimman pienillä lisäinvestoinneilla, on rakentaminen ainakin alkuun keskitettävä sinne, missä on jo valmis kunnallistekniikka. Uusien veronmaksajien lisäksi tarvitaan myös uusia työpaikkoja.

Paraisten taloudellinen tilanne on haastava, mutta ei toivoton. Velkaantumisen hillitseminen ja talouden vakauttaminen vaativat sekä rakenteellisia muutoksia että yhteistyötä. Kuntalaisilta vaaditaan ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, kaikkia toiveita ei voi täyttää juuri nyt. Tulevaisuus on rakennettavissa, kun tunnistamme oikein nykytilanteen, ennakoimme tulevaa ja olemme avoimia uusille ajatuksille – nyt on rohkeiden ja viisaiden päätösten aika. Paraisten on löydettävä tasapaino menojen ja tulojen välillä, siten kaupunki voi jatkaa elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.

Maija Elenius

Paraisten Kokoomus ry, puheenjohtaja

Maija Elenius
Paraisten Kokoomus ry, puheenjohtaja
Julkaistu:

Paraisten päättäjille on tarjottu mahdollisuus avata sitä, mitä kaupungissa tapahtuu lukemattomien poliittisten kokousten aikana ja niiden välillä. Jokainen puolue kirjoittaa vuorollaan kolumnin.