Ajankohtaista asiaa

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Korona sitten iski terveyskeskukseenkin ja juuri henkilökuntaan – valitettavasti. Lehdissä (ÅU ja PK) kovasti vakuutetaan kaiken olevan kunnossa, josta voisi päätellä asioiden olevan hallinnassa. Sopii kysyä, että onko todella näin, eli onko onnistuttu saamaan kiinni kaikki henkilöt, jotka ovat olleet tekemisissä kyseisen henkilön kanssa. Kysyä voi myös, että onko karanteeni pitävä. On myöskin erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka terveyskeskuskäyntien kanssa käy, kun lääkärissäkäynti voisi tartuttaa koronan kävijän.

Tänään (30.4.20) oli nettiuutisissa juttu siitä, kun sairaalat ihmettelevät potilaskatoa eli ihmiset eivät uskalla tulla terveyskeskukseen tai sairaalaan, kun lehdissä ja netissä on luettavissa toinen toistaan kamalampaa luettavaa siitä, jos saa koronatartunnan. Eli ollaan kotona ja unohdetaan oma sairaus.

Tästä saadaan kiittää asiantuntijoita, jotka puheillaan luulevat tietävänsä kaiken koronasta. Luvalla sanoen tarinat ovat parhaimmillaan kuin huonoja kauhutarinoita, eli jos menet ulos ovesta vaikkapa kauppaan tai terveyskeskukseen, niin korona on nurkan takana. Tästä kaikesta on kiittäminen valtioneuvostoa ja monia asiantuntijoita, jotka mitään ajattelematta antavat kieltoja ja määräyksiä riskiryhmille kotona pysymisestä, jolloin saattaa iskeä vaikkapa mökkihöperyys tai kuolema yksinäisyydessä, koska lääkärissä käynti ja ulosmeno ovat lähes kiellettyjä.

Vanhuksilla muuten tuo toimintakyky varmasti heikkenee, kun päivän vain istuu sisällä. Eiköhän se perustuslaki anna liikkumisoikeutta kaikille ikään katsomatta. Toivottavasti löytyy joku tietävä asiantuntija, joka pystyy kumoamaan tämänkin tyhmähkön päätöksen. Tällä hetkellä ollaan ilmeisesti vapauttamassa erinäisiä asioita, mutta vanhuksista ei puhuta yhtään mitään, vaikka ehdottomasti pitäisi. Toivoa sopii, että valtioneuvostokin huomaisi tämän asian

Tapio Karikko