Miksi nuoret muuttavat pois Paraisilta?

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

On tullut tuotakin asiaa pohdittua monta kertaa näin eläkeläisenä, kun on tuota aikaa. Aivoriihi on tuottanut seuraavanlaisia tuloksia. Ensinnäkin, tämähän on eräänlaista kiertokulkua, sillä nykyiset nuoret ovat vanhoja hetken kuluttua ja sama touhu jatkuu varmasti eli sama asia toistuu melko varmasti taas, kun tekijät vaihtuvat, eli nykyiset nuoret vanhenevat ja lapsista tulee nuoria. Yritän sanoa tällä sitä että, kaikella on oma aikansa ja sitten se loppuu.

Mopoilu on toki häiritsevää ainakin ilta-aikana eli siitä ei pääse mihinkään. Huono juttu vaan on, kun poliisilla ei ole resursseja ja kaupunki on voimaton asian suhteen. Sosiaalidemokraattinen puolue on tehnyt aloitteita, jotta nuorille saataisiin kokoontumispaikkoja mutta turhaan, kun aloite on mennyt nurin koottujen selitysten kera äänestyksissä.

Koivuhaan koulun pihalla on paikka, jossa nuoret viihtyivät, mutta kun siitä tuli meteliä, se siitä eli muutto oli edessä. Liikenneyhteydet ovat p...stä, ainakin nuorten mielestä (rahastako tämäkin on kiinni?).

Mikähän kumma siinä mahtaa olla, kun nuorisoa ei kuunnella, eli muutos on tultava, kun kaupunki vanhenee silmissä, jos ei ajatustapa muutu. Nuoret lähtevät, kun kaupungilla ei ole mitään nuorille, teollisuus ei halua Paraisille, vanhukset jäävät, kun on pakko. Entäpä kalliin koulun kustannusarvio, tuleeko se edes pitämään paikkaansa ja sokerina pohjalla bussiliikenne.

Tapio Karikko

SDP