ParSportin luistelijoilla upea mitalikevät

Julkaistu:

Kuluva kevättalvi on osoittanut, että Paraisilla on kovatasoisia taitoluistelijoita. ParSportin taitoluistelujaostoa edustavat nuoret luistelijat ovat menestyneet loistavasti maakunnan ohjelmatapahtumissa.

Salon jäähallissa luisteltiin 16. helmikuuta ja maaliskuun kuudentena kisapaikkana oli Naantalin Aurinkoareena. Molemmissa tapahtumissa ParSportin luistelijat pääsivät vertailemaan taitojaan SalPan, VG-62:n ja STR:n luistelijoiden kanssa.

Salossa luisteltu ohjelmatapahtuma oli paraislaisten juhlaa, kun kaikkiaan kahdeksasta seuran luistelijasta kuusi ylsi omissa sarjoissaan mitalisijoille. Taso 1:ssä Veera Rissanen luisteli upeasti hopealle. Taso 2:ssa ParSport nappasi kolmoisvoiton, kun kultaa luisteli Kerttu Leppäkoski, hopeaa Lyydia Mildh ja pronssia Elin Egger. Myös Taso 3:ssa paraislaiset nousivat palkintopallin korkeimmille korokkeille: ykköseksi luisteli Jasmin Silvola ja kakkoseksi Taimi Lehtilä.

Naantalin Aurinkoareenalla Taso 1:n voiton nappasi upeasti ParSportin Ville Murtola ja Taso 2:ssa hopeaa itselleen luisteli Kerttu Leppäkoski. Taso 3:n kulta ja hopea matkasivat tutulle ParSportin tyttökaksikolle, mutta tällä kertaa kultaa luisteli Taimi Lehtilä ja hopeaa Jasmin Silvola.

Taitoluistelijoiden kausi päättyy Paraisilla sunnuntaina 26. maaliskuuta kevätnäytöksellä. Jäähallilla luistelevat tuolloin seuran kaikki luistelijat. Näytös alkaa klo 16.30.

PK