Pride-tapahtuma houkutteli piknikille, elokuviin ja tanssimaan

Julkaistu:

Paraisten Pridessa haluttiin tuoda näkyväksi monimuotoisuuden ja muiden kunnioittamisen teemaa.

Leppoisa tunnelma

Hunger & Törst -hotellin edustalle Kalkholmenin viheriölle oli viime perjantaina kerääntynyt värikäs joukko ihmisiä. Pariskuntia, kaveriporukoita, lapsiperheitä lemmikkeineen, itsekseen istuskelevia ihmisiä ja ihan vain sattumalta paikalle osuneita. Kovan tuulen takia valtaosa väestä istuskeli edes hieman suojaa tuoneen pensasaidan edustalla, loput värikkäästi koristeltujen kuorma-lavojen päällä tai nurmikolla. Tunnelma oli kovasta tuulesta huolimatta juuri niin leppoisa kuin Pride-tilaisuuteen sopiikin.

Paikalla oli väkeä myös Paraisten ulkopuolelta, jopa ulkomailta.

– Olen Italiasta, minä olen Malesiasta ja minä Kanadasta, viiden hengen porukassa istuskelevat, nykyisin Turussa asuvat ystävykset luettelivat. Joukossa oli mukana myös kaksi alunperin paraislaista, nykyisin turkulaista ystävää.

– Tapahtumalla on meille henkilökohtaista merkitystä, joten tottakai, kannatamme aina Pride-tapahtumia. Oli mahtavaa huomata, että nyt myös täällä juhlitaan Pridea, Paraisilta kotoisin oleva Charlotta Rosenberg-Meereboer iloitsi.

"Olin heti valmis mukaan"

Malesialainen, nyt Turussa työskentelevä Rachel Tomé Valencia Hamilton kertoi etsivänsä aina jonkin tekosyyn tulla Paraisille.

– Kun kuulin tästä Pride-tapahtumasta, olin heti valmis mukaan. Rakastan erityisen paljon juuri pienempien kaupunkien prideja, niissä on aina paljon energiaa. Ne ovat todella ihania, hän kehui.

Vieressä nurmikolla kaksi kissanaamioin pukeutunutta ja hännillä varustautunutta tyttöä hyppi ja liikkui. He sopivat tapahtuman luonteeseen yhtä täydellisesti kuin muukin yleisö.

– Tytöt ovat Therioneja, toisen tytön äiti Jana Niemi kertoi.

Therionit ovat useimmiten noin 9-15 -vuotiaita lapsia, joiden luonto- ja eläinsuhde on erityisen vahva. Osa tuntee olevansa sielultaan jokin eläin, osa vain nauttii erityisen paljon luonnosta ja eläimistä.

– Sekä Pridessa että Therionissa on kyse myös suvaitsevuudesta ja itsensä toteuttamisesta, Niemi sanoo. Siksi tänne oli kiva, ja jopa tärkeää tulla mukaan. Therioneita näkee jo myös kouluissa, hän tietää.

Vimeiset viikot ovat olleet hektisiä

– Toivottavasti tästä tulee vuosittainen tapahtuma. Ehkä saisimme ensi vuonna aikaiseksi jopa Pride-kulkueen, Enni Könönen ja Lotta Tamminen haaveilivat.

– Seuraavaksi aion kuitenkin nukkua kaksi päivää. Viimeiset viikot ovat olleet tosi hektisiä, Könönen kertoi.

– Mutta ei vielä, iltapäivähän on vasta aluillaan. Nyt nautitaan loppuun asti!

Paraisten Pride keräsi yhteen noin 60 ihmistä. Illan lyhytfilmiä jäi katsomaan noin 30 ihmistä ja illan bileisiin osallistui vielä kymmenkunta lisää. Energiaa piti yllä covertrio Bottom Sauce.

Anne Pelkonen