SoteSoppa

Sote tuli mieleeni, kun pohdin, kannattaako potilaita parantaa täysin, koska silloinhan työmääräkin vähenee – ainakin suorittavassa portaassa. Hallintoa voi toki kasvattaa. Ulkomailta on kokemusta, ja siellä hoidot ovat usein nopeampia: potilas saa nopeasti avun, kuten piikin tai lääkityksen, ja oireet häviävät. Suomessa puolestaan saattaa kulua vuosia, ennen kuin ongelma selvitetään.

Terveyskeskuksissa sanotaan usein, että käypähoidosta ei löydy vikaa. Suomessa pelätään, että potilas joko paranee liikaa tai kuolee, ja molemmissa tapauksissa menetetään potilas. Yksityisellä puolella, jos työmäärä vähenee, käynnistetään yt-neuvottelut. Julkisella puolella sen sijaan keksitään "pseudotöitä" ja pyritään luomaan tekohengitettyä tarvetta. Muistan, että silloin kun Sotea markkinoitiin ensimmäisiä kertoja, hyvinvointi oli sen keskiössä. Mutta kenen hyvinvoinnista oikein oli kyse, jäi epäselväksi. Muistan ajan ennen vuotta 2010, jolloin soittaessani terveyskeskukseen pääsin heti lääkärille. Pienen keskustelun jälkeen saattoi olla labrakäynti tai röntgen ja sitten apteekkiin. Työkyky säilyi, ja potilasta uskottiin. Siihen aikaan uskoimme siihen, että hoito perustuisi potilaan tarpeisiin. Mutta sitten alkoi käypähoidon tulkinnan epäselvyys.

Saaristossa on ollut paljon punkkeja, mutta se ei tuolloin aiheuttanut merkittäviä ongelmia. Välimeren maissa taas antibiootteja sai nopeasti lääkäriltä – ensin punnittiin potilas ja sen jälkeen määrättiin antibioottikuuri. Nykyään, kun haluaa nähdä lääkärin, hoitohenkilökunta kysyy ensin kaikenlaista. Miksi samoja asioita pitää kirjoittaa yhä uudestaan, kun tiedot ovat jo omakannassa? Työllistäminen on varmasti onnistunut hyvin, sillä jokaisen hoidon yhteydessä näyttää olevan joku uusi lisähenkilö. Mikä onkaan kokonaistyöllisyysvaikutus?