Tasaarvoista matalan kynnyksen palvelua kaikille
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Kuntavaalit. Paraisilla otettiin jonkin aikaa sitten käyttöön hyvä innovaatio- Pyydä apua-nappia.
Tämä on lapsiperheille suunnattu sähköinen palvelu kunnan kotisivulla jolla painamalla voi pyytää apua kunnalta.
Joskus kun on pulmallisessa tilanteessa ei itse tiedä mistä aloittaa, ja miten voisi saada apua. Painamalla nappia avaat yhteyden kuntaan, joka ohjaa eteenpäin oikealle taholle.
Mielestäni olisi hyvä miettiä voisiko tällainen palvelu kehittää niin että myös muut kunnan asukkaat voisivat käyttää palvelua.
Esimerkiksi yksinasuvat, eläkeläiset, yrittäjät ja nuoret ovat kunnan asukkaita jotka voisivat hyötyä tällaisesta palvelusta.
Ottamalla käyttöön Pyydä apua-nappia kaikille kunta edistäisi tasaarvoisuutta ja asukkaat voisivat hakea apua aikaisemmassa vaiheessa, ennen kun ongelmat ovat kasvaneet turhan suuriksi.
Fredrik Jensén
Lielahti
Kuntavaaliehdokas
RKP Parainen