Viikon varrelta

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Pitää aluksi jakaa runsaat kiitokset ennen kuin unohtuvat, nimittäin keskustan tenniskenttä on kokenut uudestisyntymisen ihmeen. Monta vuotta alue oli nimittäin suoraan sanoen lähes hoitamatta, saati sitten, että pelaajia olisi näkynyt yhtäkään kappaletta. Nyt sen sijaan pelaajia näkyy päivittäin kentällä pelaamassa. Eikä ihme, paikkahan on aivan kuin uusi.

Samoin paikallisen jalkapallojoukkueen menestys on ollut ehdottomasti hyvä. Porukka ei kulje tappiosta tappioon, vaan ottaa pisteitä monesta hyvällä menestyksellä eli ei mikään pisteautomaatti vastustajille. Sarjapaikka todennäköisesti tulee säilymään.

Käsipallo sen sijaan on huonossa jamassa, kun pelaajia ei ole riittävästi. Toivoa vaan sopii, että juniorityön avulla löytyisi paluu takaisin ylöspäin sarjaportaassa. Ikävin vaihtoehtohan on käsipallon lopettaminen ja jatkaa ainoastaan jalkapallon parissa. Asia olisi valitettavaa sillä perinteitä kyllä löytyisi, vaan kun niiden avulla ei saa joukkuetta kokoon.

Mikähän kumma sulki huoltoaseman ison piha-alueen pysäköinniltä kokonaan ilmoittamalla 60 euron sakosta, samassa kyltissä luki yksityisalue syynä kieltoon. Miten muuten on mahdollista, että joku yksityinen omistaa suuren alueen lähes keskellä kaupunkia. Rakennetaanko alueelle kenties jotakin tai otetaanko se johonkin käyttöön? Olipa miten hyvänsä, niin valvonta ei ainakaan toimi, kun autoja on parkissa päivittäin. Eli palvelun ostajan rahat menevät hukkaan.

Törmäsin tuossa viime viikolla erääseen vanhaan rouvaan, jolla oli iso murhe mieltä painamassa, nimittäin röntgenlaitteen puuttuminen Paraisten terveyskeskuksesta. Syy murheeseen oli se, kun hän joutui menemään Tyksiin röntgeniin sairauksiensa vuoksi. Odotusaika oli noin kuusi tuntia ja syystä hän oli peloissaan koronan vuoksi.

Taitaa vaan olla niin, että ennen Soten valmistumista kaikki jatkuu ennallaan. Kun katuvalotkin sammuvat eräistä kaupungin osista, miksi eivät kaupungin päätösten tekijät myös luopuisi kaikesta tarjoilusta kokousten yhteydessä, mukaan lukien jouluruokailu.

Tapio Karikko