Wolves nousi tasoihin Jani Masalinin unelmamaalilla

Julkaistu:

Miesten Nelosen kärkiottelu TPS/2:n ja SC Wolvesin välillä tarjosi Urheilupuiston Yläkentälle saapuneelle melko runsaslukuiselle yleisölle todella viihdyttävän ottelun. Peli päättyi 1–1 (1–0) ja oli kaikin puolin kärkipelin arvoinen tilaisuus – paitsi tuomaritoiminnan osalta.

TPS siirtyi ansaitusti johtoon jo 11. minuutilla, kun Kasperi Tuomi pelattiin vapaaksi keskustassa. Hänen vetonsa painui vastustamattomasti muuten hyvin pelanneen Saku Suomisen selän taakse. Suominen esitti ottelussa useita hienoja torjuntoja.

Outoja päätöksiä

Ottelu pelattiin todella lämpimissä olosuhteissa, sillä kentän lämpömittari näytti ottelun alkaessa +30 astetta. Jo ensimmäisellä juomatauolla erotuomari totesi joukkueiden peliasujen olevan liian samanvärisiä, joten hän päätti siinä vaiheessa, että Wolvesin oli puettava ylleen keltaiset liivit. Kun tuomareilla oli jo ennestään keltaiset paidat, erotuomari puki ylleen sinisen liivin – ja sirkus oli vauhdissa. Puoliajalla tosin tuomari vaihtoivat sinisiin paitoihin.

Puolen tunnin kohdalla TPS:n maalintekijä Tuomi sai Wolves-maalivahdin käden kasvoihinsa ja sitä seuranneessa tilanteessa työnsi Suomisen kumoon. Erotuomari ei kuitenkaan tähän reagoinut millään tavalla, vaan peliä jatkettiin sivurajaheitolla.

Toisella puoliajalla puolestaan Wolves ei saanut uusia kulmapotkuaan, vaikka pallo oli mennyt rikki ja oli tyhjä potkua annettaessa. Peliä jatkettiin tuomaripallolla.

Masalinin unelma-osuma

Wolves jaksoi kuitenkin jauhaa ja saikin palkkionsa 64. minuutilla. Toni Tuomisen pitkä avaus ajautui Jani Masalinille, joka otti pallon alas rinnalla ja veti puolivolleysta sen ylänurkkaan noin 30 metristä.

Wolvesilla oli vielä ottelun lopussa muutama tekopaikka, mutta sekä Jami Hannuniemen yritys että Sampo Niinimaan veto lisäajalla epäonnistuivat. Siinä välissä Jiri Vainio tarjoili TPS:n Tuomelle vielä maalipaikan, mutta myös hänen vetonsa meni ohi.

Kumpikin joukkue lienee suhteellisen tyytyväinen tasatulokseen. TPS/2 jatkaa sarjan kärjessä, Wolves puolestaan kolmantena kun yhdeksän täyttä kierrosta on pelattu. Wolves on sarjassa ainoa tappioton joukkue.

TPS/2–SC Wolves 1–1 (1–0)

Maalit: 11. Kasperi Tuomi 1–0, 64. Jani Masalin 1–1.

Wolves: Saku Suominen – Lauri Tulla (60. Karl Kaasik), Toni Tuominen, Jiri Vainio, Sampo Niinimaa – Henri Filatoff (53. Teo Allén), Niklas Aalto (89. Jami Virtanen) – Patri Filatoff – Joel Ylistalo, Jani Masalin, Jami Hannuniemi.