Lintuja sisällä ja ulkona

Maalaukset ovat tavattoman tarkkoja. Jokainen sulka ja höyhen on todellisuudenmukaisesti kuvattu, sehän on selvää kun maalauksissa on käytetty eläviä malleja, tai päinvastoin, linnut on usein maalattu taiteilijoiden itse ampumista linnuista. Heidän mielestään värit muuttuivat jo kahdessa tunnissa. He eivät tyytyneet maalaamaan museoiden täytettyjä lintuja ja sen ymmärtää. Linnut jotka olen nähnyt museoiden ja koulujen kokoelmissa ovat menettäneet tuoreutensa ja usein on jopa vaikea nähdä mikä laji on kyseessä.

Minäkin olen ampunut linnun. Kun olin kymmenen vanha olin tehnyt itselleni hienot ritsat. En tietenkään puhunut ritsoista vaan ”gumisprätto” oli se sana jota käytin. Niillä ammuin kiviä sähkötolppien eristimiä kohti, mutta pettymyksekseni en koskaan osunut. Sitten keltasirkku sattui istahtamaan sähkölangalle, enkä voinut vastustaa kiusausta. Tähtäsin ja ammuin ja keltasirkku putosi mahan kuin kivi kuolleena. Otin sen käteeni ja tunsin kuinka lämmin se oli. Pää roikkui ja veripisara tippui nokasta. Tulin tavattoman surulliseksi enkä sen jälkeen koskaan ampunut kohti lintuja.

Kun kierrän Ateneumissa ja katson von Wrightin veljesten lintumaalauksia alan spontaanisti vertailla kuvia päivittäin käyttämäni ”Lintuoppaan” kuviin, jotka Killian Mullarney on maalannut. Vertailu ei ole epäoikeudenmukainen, veljekset Magnus ja Wilhelm von Wright kuvittivat lintukirjoja tilaustyönä, mm suurteoksen ”Sveriges Foglar”, ja Magnus von Wright julkaisi vuonna 1859 kolmesataasivuisen ”Finlands Foglar” ja teoksen toisen osan vuonna 1873.

von Wright veljesten maalaukset ovat muotokuvia yksittäisistä linnuista eikä niissä korosteta tuntomerkkejä jotka ovat määrityksen kannalta tärkeitä.

Lintu kuvataan usein dramaattisissa tilanteissa, juuri kun se pyydystää saalista tai kamppailee naaraitten suosiosta. Killian Mullarneyn kuvat taas ovat neutraaleja. Ne perustuvat luonnossa luonnosteluun ja tarkkailuun ja kymmenien nahkojen tutkimiseen museoissa. Siten yksityiskohdat joihin lajinmääritys perustuu on kristallisoitunut kuvissa.

Kun olin 15 kaverit halusivat minut mukaan linturetkelle. Minulla ei ollut kiikareita tai lintukirjaa, mutta kiikarit sain lainaksi. Oli toukokuun alku ja merenlahteen, josta jäät olivat lähteneet, oli kerääntynyt runsaasti sorsalintuja. Sieltä löytyi haapana, jouhisorsa, taveja, tavallisia sinisorsia, isokoskeloita ja telkkiä. Täysin uusi maailma avautui minulle. Henkeäni salpasi kun tajusin, että linnut pystyi määrittämään lajilleen kaverien kirjassa kuvattujen tuntomerkkien avulla. Kokemus oli mullistava. Silloin minusta tuli lintumies!

Vaikka von Wright-veljesten linnut ovat fantastisia, en kuitenkaan haltioidu samalla tavalla katsellessani niitä, kuin silloin kun opin tunnistamaan sorsalintuja Lysarholminlahdella Pietarsaaressa!

Kari Penttinen biologi, kalakoulun entinen rehtori