Yhä syvenevä suo
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Vuodesta 2006 on kulunut kaksikymmentä vuotta. Se oli myrskyinen vuosi: osallistuin kiinalaiseen uudenvuodennäytökseen, Suomi voitti Euroviisut ja äitini kuoli. Henkilökohtaisesti se oli raskas vuosi, mutta globaalisti se tuntuu nyt katsottuna huippuvuodelta verrattuna tähän päivään. Sinä vuonna vietin kahdet joulut ja kahdet uudenvuodet ja ehdin riidellä kahdesti kahteen kertaan.
Opiskelin Pekingissä, ja parhaat ystäväni olivat Latviasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä – siitä johtuivat kahdet joulut. Ja koska olimme Kiinassa, oli myös kahdet uudenvuodenjuhlat. Tavanomainen uusivuosi vietettiin suositussa venäläisessä ravintolassa Pekingissä: hyvää ruokaa, musiikkia ja kasakkatanssia, paljon vodkaa ja kuohuviiniä. Oli todella hauska ilta, istuimme pöydässä nauraen ja puhuen sekaisin englantia, venäjää ja kiinaa. Se tuntuu nyt kokonaiselta vuosisadalta sitten – maailman kehitys on ollut surullinen.
Joka tapauksessa tuona vuonna syntyi muutamia mieleenpainuvia riitoja, jotka ovat jälkeenpäin auttaneet minua ymmärtämään erilaisia tapoja nähdä maailma. Ensimmäinen niistä syntyi muutamaa päivää ennen uuttavuotta, itse asiassa tavanomaisena jouluaattona. Söimme yhdessä illallista japanilais-korealaisessa ravintolassa yliopistoalueella ja keskustelu ajautui politiikkaan. Keskustelu kärjistyi lopulta melko kiivaaksi venäjänkieliseksi väittelyksi, joka myöhemmin selitettiin minulle.
Venäläiset tytöt eivät ymmärtäneet, miksi Latvian kaltainen maa ylipäätään haluaa olla itsenäinen. Miksi haluta olla yksin, pieni ja merkityksetön, kun voisi olla osa jotakin suurta ja tärkeää, kuten Venäjää? Latvialaiset loukkaantuivat ja puolustivat maataan yhä korotetummilla äänillä, mutta totesivat lopulta: ”He eivät ymmärrä – eivätkä koskaan tule ymmärtämään.”
Samanlainen keskustelu oli Kiinassa tuttu Tiibetin ja muiden valtakunnan pienempien alueiden kohdalla, jotka toisinaan vihjasivat haluavansa olla omillaan. Kiinalaiset eivät ymmärtäneet miksi: ”Me lähetämme sinne valtavasti rahaa, rakennamme infrastruktuuria – olemalla osa Kiinaa he ovat osa suurvaltaa. Miksi he haluaisivat luopua kaikesta siitä?”
Muutamaa kuukautta myöhemmin minulla oli itse erimielisyys hieman toisesta aiheesta kiinalaisen esimieheni kanssa. Hän väitti, että kun kehitys etenee lännessä, alamme ajatella yhä enemmän aasialaiseen tapaan – kollektiivi ennen yksilöä. Olin hämmentynyt ja vastustin voimakkaasti: miten niin? Sehän menee juuri päinvastoin! He tulevat ajattelemaan enemmän kuten me. Hallinto on sortanut heitä vuosikymmenten ajan, kun muu maailma on kehittynyt eteenpäin – pian yksilö asetetaan kollektiivin edelle ja yksilön oikeudet nousevat keskiöön!
Facebook avattiin suurelle yleisölle juuri vuonna 2006. Foorumi ilman omaatuntoa tai lähdekritiikkiä, jossa trollit vähitellen pääsivät vapaasti levittämään vaihtoehtoisia todellisuuksia ihmisille, jotka haluavat tuntea itsensä hieman erityisemmiksi kuin muut – ja kerätä itselleen valtaa ja rahaa. Ehkä se on vain outo sattuma. Ehkä ei.
Esimieheni korotti ääntään ja vastasi, että heillä on viisituhatvuotinen historia täynnä viisautta, eikä se, että viimeiset sata vuotta ovat olleet ajoittain vaatimattomampia, horjuta suuria totuuksia. Ja jotta minun ei tulisi esittää väitteitä, kun minä tulen maasta, joka oli kuulemma suunnilleen veden alla silloin kun kiinalainen sivilisaatio jo kukoisti! Tänään voin todeta, että olimme molemmat väärässä – kehitys ei kulkenut kumpaankaan suuntaan.
(Nämä ideologiset kiistat eivät toki johtaneet mihinkään suurempaan konfliktiin. Ne ratkesivat kuten riidat usein ratkeavat: tuli juhlat vastaan ja vanhat kaunat unohtuivat.)
Ajatella, jos tuona uudenvuodenaattona kaksikymmentä vuotta sitten, kun suomalainen, muutama latvialainen, venäläisiä ja amerikkalaisia istui pekingiläisessä ravintolassa pitämässä hauskaa maailmassa, joka tuntui iloiselta ja myönteiseltä, jossa kansakuntamme olivat ystäviä – jos olisi tiennyt, ettei maailma jatkakaan kulkuaan eteenpäin. Että olimme kenties globaalin kehityksen huipulla ja siitä alkaisi syöksy yhä syvempään suohon täynnä muukalaisvihaa, vastakkainasettelua, aseellisia konflikteja, yleistä vihamielisyyttä ja maailmanjohtajia, jotka rikkovat uusia ennätyksiä valehtelussa. Kuinka päädyimme tähän? Mitä tapahtui, mikä sai kehityksen kääntymään?
Teen vain yhden huomion: Facebook avattiin suurelle yleisölle juuri vuonna 2006. Foorumi ilman omaatuntoa tai lähdekritiikkiä, jossa trollit vähitellen pääsivät vapaasti levittämään vaihtoehtoisia todellisuuksia ihmisille, jotka haluavat tuntea itsensä hieman erityisemmiksi kuin muut – ja kerätä itselleen valtaa ja rahaa. Ehkä se on vain outo sattuma. Ehkä ei.