Tyttärelleni

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Vanhimman tyttäreni syntymäpäivää vietettiin eilen. Hänestä tuli täysi-ikäinen. Pienestä tytöstä on kasvanut itsenäinen ja vahvoilla mielipiteillä varustettu nainen.

Samana päivänä minulta poistui huoltajan oikeudet. En ole enää huoltaja vaan vain äiti.

Kirkkaana mielessäni ovat edelleen tyttäreni vauhdikas syntymä, karmaisevan ihana uhmaikä, päiväkotiin kuljetukset, ensimmäinen koulupäivä ja parturikäynti sekä lukuisat ihanat hetket, joita yhdessä vietimme uutta oppien ja rajoja kokeillen.

Virheet, erehdykset ja väärinkäsitykset ovat opettaneet meitä kumpaakin. Onnistumisista ollaan iloittu yhdessä. Jokainen hetki on vienyt kohti tätä päivää.

Pihapuun linnunpöntössä pesi tänä kesänä lintupariskunta. Poikasten kuoriuduttua alkoi vanhempien väsymätön ja koko ajan jatkuva ruoan metsästys.

Pienet poikaset kasvoivat kovaa vauhtia ja oli kiire saada ruokittua niitä tarpeeksi nopeasti. Kesä on lyhyt voimien ja taitojen kasvattamiseen.

Jonkin ajan kuluttua pienet alkoivat kurkkia pöntön reiästä eikä aikaakaan niin hyppivät jo viereiselle oksalle. Lentoharjoitukset oli aloitettava heti, etteivät jää saalistajien ravinnoksi.

Äidin rooli lienee aina samanlainen oli kyseessä ihminen tai vaikkapa lintu. Huoli on suuri. Olenko osannut antaa oikeanlaiset eväät elämää varten? Kantavatko lapseni siivet vielä riittävästi?

Pienet lapset on saatu tarvittaessa pidettyä omien siipien suojassa, mutta nyt on päästettävä aikuistunut nuori vapaaksi. Lentomatkalle, joka kohoaa yhä ylemmäksi korkeuksiin.

Oman elämänkokemukseni perusteella lentoreitti kannattaisi välillä valita toisella tavalla. Tiedän miten voisi parhaiten välttää liian kovat tuulet tai virtaukset. En kuitenkaan voi muuta kuin katsoa ja toivoa parasta.

Tyttäreni etsii oman lentoreittinsä, jolle osuu valitettavasti myös vaaratilanteita. Toivon, että hänellä on riittävästi viisautta hoitaa vaaratilanteet onnistuneesti.

Lapseni on aikuinen mutta äidin roolia ei minulta voi viedä. Olen täällä edelleen ja otan sinut tyttäreni siipieni suojaan, jos niin haluat.

Lohdutan ja kuuntelen. Annan myös neuvoja, jos niin haluat. Rakastan.

Milla Jakobsson

maailman menoa miettivä äiti, ryhmäpäällikkö