Jouluostoksia pikkukaupungissa

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Tämän vuoden joulumyynnistä puhutaan jo ennakkoon varovaisin sanoin. Ennustusten mukaan käytämme vähemmän rahaa jouluostoksiin tänä vuonna, verrattuna viimeisiin vuosiin.

Suomen Kauppaliiton laskelmien mukaan käytämme keskimäärin noin reilut  300 euroa joululahjoihin tänä vuonna, kun viime vuoden keskiarvo oli 398 euroa.

Monet kauppiaat Paraisilla ovat syksyn aikana antaneet samantyylisiä viitteitä – syksy on ollut pimeä ja synkkä, emmekä puhu ainoastaan säästä, vaan kaupankäynnistä ja liikevaihdosta.

Tänä päivänä trendi vaikuttaa olevan seuraavanlainen: Moni valitsee ja harkitsee tarkemmin kuin koskaan mihin rahansa laittaa, ja uusiokäyttö tai second hand-valintoja tehdään myös ekologisin ja ympäristöystävällisin perustein.

Ehkä olemme ylipäätänsä tulleet tietoisemmiksi kuluttajiksi – joko taloudellisen pakon tai omien arvostuksiemme takia.

Paikallisesti tuotettujen ostoksien tekeminen tai paikallisen tarjonnan hyödyksikäyttäminen voi sekin olla omasta arvomaailmasta johtuva päätös.

Myös näin pienessä kaupungissa on runsaasti tarjontaa. Sen huomaa ainakin tämän lehden tarkka lukija.

Samalla emme pääse mihinkään siitä tosiasiasta, että Turkuun on vain puolen tunnin matka – tai kahden tunnin, riippuen siitä missä päin nykyistä Paraista asuu.

Turku on maakunnan kaupallinen keskus, eikä mikään kampanja tai paraislaiskauppias voi sille mitään.

Sitä paitsi ”sympatiaostosten” tekeminen tuskin pitää mitään kauppaa elinvoimaisena. Kuluttajat ovat valistuneita ihmisiä. Mutta jos he kokevat että he saavat sekä vastinetta rahoillensa että hyvää palvelua, silloin kotipaikkakunnalla asioiminen käy helposti.

Siksi meidän valintamme ja arvomaailmamme ovat ratkaisevassa roolissa.

Me valitsemme.

Tänä viikonloppuna valinnan tekeminen on harvinaisen helppoa, varsinkin jos viihtyy pienkaupungin tiheässä tunnelmassa.

Jo etukäteen uskaltaa nimittäin väittää että Vanhan Malmin kujilla ja kaduilla on tungosta lauantaina. Markkinat ovat perinteisesti iltapäivällä, kun Kauppiaskadun liikkeet ovat sulkeneet. Hyvin ehtii siis molempiin suuntiin, eikä välimatka ole pitkä.

Uuden ja vanhan Malmin väliset sillat voisivat ehkä toimia symboleina, ehkä tässä kohtaa olisi ideoinnin paikka jonkinlaiselle uudelle yhteistyölle?

Vanhan Malmin joulumarkkinoilla on tietysti ihan eri profiili kuin elinkeinoelämällä, koska markkinoilla monet myyjistä ovat paikallisia yhdistyksiä, jotka kuten itse markkinajärjestäjäkin toimii talkootyöllä.

Kaikesta riippumatta on ehkä hyvä muistuttaa vaikeiden taloudellisten aikojen harvoista hyvistä puolista: Silloin on usein löydettävä uusia ratkaisuja, ja uusia yhteistyökuvioita. Nämä seikat voivat omalta osaltaan olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin.