Mitä jos tämä olisi tapahtunut silloin?
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Tähän kaikkeen on tietysti mahdoton saada vastausta, mutta palataanpa hetkeksi vuoteen 1983. Toimin siihen aikaan liikkeenhoitajana vanhempieni omistamassa kultasepänliikkeessä, josta työstä olin jäämässä pois ja olin aloittelemassa – tai itse asiassa osittain jo aloittanutkin – oman yritystoimintani musiikkibisneksessä.
Kun hallitus tämän vuoden maaliskuun 12. päivä ilmoitti yleisötilaisuuksien väkimäärien rajoituksista, tyhjeni keikkakalenterini kerralla.
Vuonna 1983 tuo olisi tarkoittanut sitä, että edustamieni yhtyeiden keikkakalenterit olisivat tyhjentyneet ja kaikki järjestämäni huvitilaisuudet olisivat peruuntuneet. Myös viikon kestävä Suistomaan Soittopäiväviikko, jota olin Porin Elävän Musiikin yhdistyksen toiminnanjohtajana järjestämässä, olisi mitä suuremmalla todennäköisyydellä peruuntunut.
Tänä vuonna hallitus julkisti valmiuslain 18. maaliskuuta ja se astui voimaan muutama päivä sen jälkeen. Vuonna 1983 lähdin 19. maaliskuuta ensimmäistä kertaa vierailulle Yhdysvaltoihin. Mikä olisi ollut tuon lähes kuukauden mittaisen matkan kohtalo? Olisinko lähtenyt sille matkalle ja jos olisin, niin kuinka nopeasti olisin joutunut keskeyttämään sen?
Jos nuo kaikki asiat olisivat tapahtuneet silloin, saattaa olla, että ohjelmatoimistoyritykseni toiminta olisi tyssännyt siihen ja jäänyt toteutumatta. Elävän Musiikin yhdistys ei todennäköisesti olisi selvinnyt tilanteestaan taloudellisesti ja Amerikan kokemukseni olisi ollut aivan toisenlainen, jos sitä olisi ollut lainkaan.
Olisinko siis jäänyt työskentelemään perheyritykseemme ja unohtanut haaveeni tulevasta rock’n’roll-elämästäni? En usko, sillä se palo oli siihen aikaan niin voimakas, että edes yksi korona ei olisi sitä silloin pystynyt pysäyttämään! Ja sinne Amerikkaankin olisin päässyt sitten myöhemmin.
Onneksi tämä ei tapahtunut vuonna 1983 ja ohjelmatoimistoyritykseni on edelleen olemassa, tosin koronan ansiosta tällä hetkellä hieman kolhiintuneena, mutta hengissä kuitenkin. Yksinyrittäjän elämä ei ole koskaan helppoa, eikä se sitä ole varsinkaan nyt.
Vielä vuonna 1982 (muistaakseni) sanoin, että en koskaan ryhdy yrittäjäksi, vaan olen mieluummin toisen palveluksessa, hyvässä asemassa ja hyvällä palkalla. Niin sekin ajatus silloin noin vuodessa muuttui ja ryhdyin itseni työnantajaksi, ”päättävään asemaan” ja… no ainakin jonkinlaiseen toimeentuloon.
Tsemppiä kaikille yksinyrittäjillä ja varsinkin kollegoilleni musiikki-, kulttuuri- ja urheilualalla.