Pakkaanko laukkuni jo nyt?

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Juuri, kun olimme päässeet eroon Trumpista hallitsemassa ja hajoittamassa, saamme uuden iskun naapuristamme. Muistan aamun 24.2.2022, kun hyökkäys oli tapahtunut ja äitini tuli huoneeseeni järkyttyneenä ja sanoi, että ”nyt Venäjä on hyökännyt Ukrainaan”. Sinä aamuna oli maailma yhdessä yössä heitetty ylösalaisin ja historia muuttui ikuisesti.

Ukraina oli monta vuotta yrittänyt Natoon, mutta koska Ukraina ei ollut täyttänyt liittymisen kriteerejä, se ei ollut siinä onnistunut. Näemme nyt, miten heille kävi ja kuinka paljon olisi merkinnyt, että olisivat olleet mukana. Nyt elämme kaaoksen ja ihmisten pakenemisen aikaa.

Suomalaiset pelkäävät, että Venäjä haluaa Suomen takaisin. Venäläisiä pahoinpidellään muissa maissa ja heitä uhkaillaan johtuen siitä, mistä he tulevat. Eivätkö nämä ajat, joita nyt elämme, ole kauheita? Aika täynnä pelkoa ja huolta. Kaikesta pahinta on se, että emme voi tehdä paljonkaan. Tunnen itseni avuttomaksi ja uskon, että moni muu kokee samoin.

Stressaaminen jostakin, johon ei voi vaikuttaa, on ajanhukkaa, mutta keho tekee sen automaattisesti, koska meillä kaikilla on sydän.

Minun sydämeni on särkynyt Ukrainan puolesta. Kun näkee, että he pitkän koronataistelun jälkeen he joutuvat taistelemaan psykopaattia vastaan, saa minut epäilemään ihmisyyttä. Olen keskustellut tästä ihmisten kanssa ja mielipiteet ovat aika ristiriitaisia. Jotkut ovat sitä mieltä, että ei ole mitään syytä huoleen, kun taas toiset haluavat pakata laukkunsa ja lähteä jo nyt. Onko siinä jotakin ihmeellistä, että pelkäämme?

Muistan, kun muutama vuosi sitten keskustelimme koulussa yhteiskuntaopin tunneilla Natosta. Enemmistö oli sitä mieltä, että Suomen liittyminen Natoon olisi tarpeetonta, koska meillä on kuitenkin melko hyvät suhteet Venäjään. He olivat sitä mieltä, että on tarpeetonta tehdä hullusta vainoharhaisempi. Se, että koko maailman pitäisi mennä varpaisilleen hänen ympärillään, on kiusallisen vaikeaa. Sitten oli niitä, joiden mielestä Suomen pitäisi liittyä Natoon, koska maata hallitsee kuitenkin hullu ihminen.

Pitäisikö jo nyt alkaa valmistautumaan ja käymään läpi asioita ja miettimään mitä haluaa mukaansa, jos täytyy paeta? Voisiko tämä olla kolmannen maailmansodan alku? Jep, tämä ei tunnu mahdottomalta, koska ensimmäinen maailmansota alkoi vain yhdestä pistoolin laukauksesta, joten miksei tämä voisi olla kolmannen maailmasodan alkukohta?

Albert Einstein sanoi joskus “I know not with what weapons World War III will be fought, but World War IV will be fought with sticks and stones”, tarkoittaen tällä sitä, että kolmas maailmansota tulee olemaan niin suuri, että koko planeetta tuhoutuu ja ihmiskunnan on aloitettava kaikki alusta.

Ella Nylund

Abi 2022, Pargas svenska gymnasium