Surullista

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

On ollut suorastaan surullista matkustaa sinne punaisella laivalla, sillä suurin osa laivojen tarjonnasta on ollut suljettuna ja väkeä laivalla on ollut vain kourallinen jokaisella kerralla.

Varsinkin heinä-elokuussa ovat aikaisempina vuosina laivat olleet suorastaan liiankin täynnä. Niistä ruuhkista ei ole tänä kesänä ollut tietoakaan.

Kaikesta tästä huolimatta, vaikka tunnelma laivoilla on hieman kummitusmainen, ei laivan henkilökunnasta näy, että eletään ankeita aikoja.

Päinvastoin, palvelu on ollut aina iloista ja positiivista, vaikka kenelläkään tuskin on mitään varmaa tietoa siitä, onko töitä luvassa kenties seuraavan työvuorojen välissä maissa vietetyn ajan jälkeen.

Viimeksi lomalle joutui Amorellan miehistö laivan ajettua karille ja Gabriellan ja sen miehistön otettua väliaikaisesti reitin haltuunsa.

Oikeastaan tuo Amorellan karilleajo ei yllättänyt minua millään tavalla, sillä olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että eikö laiva voisi kulkea kohti Maarianhaminaa tai sieltä pois takaisin mantereelle jotain muuta reittiä.

Karilleajokohdassahan voisi vaikka kevyesti astua maihin, sillä sen verran läheltä se siinä kohdassa maata menee.

Mielenkiintoista onkin nähdä, mihin asiassa loppujen lopuksi päädytään ja mikä sen karilleajon lopullinen syy onkaan.

Toinen asia, mikä on tehnyt minut surulliseksi, on tietysti tapahtuma-alan ahdinko. Itsekin useita vuosia tapahtuma-alalla työskennelleenä, tiedän millaista on, kun kalenteri tyhjentyy kertaheitolla – tai siis, itse asiassa minullehan kävi maaliskuussa juuri niin, kun kaikki sopimani urheiluselostukset peruuntuivat yhdessä yössä. Osa tuli takaisin kesällä, mutta eivät läheskään kaikki. Lompakko ja pankkitili huusivat siinä vaiheessa Hoosiannaa!

Kolmas asia, joka tekee minut surulliseksi, on hallituksen tai oikeammin Sosiaali- ja terveysministeriön toiminta pienpanimoiden etämyynnin sallimisasiassa. 110 kansanedustajaa allekirjoitti keväällä paperin, missä he kannattivat etämyynnin sallimista väliaikaisesti. Mutta miten kävikään?

Asia haudattiin kaikessa hiljaisuudessa ja nyttemmin muun muassa Valvira on päättänyt selvittää ulkomaisen etämyynnin tilaa ja pyrkii lopettamaan senkin. Ja sehän on EU-lakien vastaista, mutta mitä sillä on väliä, kunhan vaan Alkon monopoliasema säilytetään – vaikka sitten lakia rikkomalla.

Niin ja vielä yksi asia, joka on surullista. Se on tietysti ravintola-alan ahdinko ja nämä hallituksen asettamat uudet rajoitukset. Totta toki on, että iso joukko tartuntoja on viime aikoina tapahtunut juuri ravintoloissa. Eipä käy kateeksi ravintola-alan yrittäjiäkään.

Menetetty työpaikka on aina menetetty työpaikka.

Surullista.