"Uudenmaan maakunnan eristäminen muusta Suomesta olisi korkeintaan ollut aprillipilan aihe, vaikka tällä hetkellä onkin totisinta totta"

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä melko moni meistä varmaan allekirjoittaa tuon väitteen. Edellytykset, odotukset ja tavoitteet muuttuivat yhdessä yössä kolmisen viikkoa sitten, kun Suomessa todettiin vallitsevan poikkeusolot.

Taistelu koronavirusta vastaan on askel askeleelta edennyt rajumpiin toimenpiteisiin, mikä puolestaan on kääntänyt monen ihmisen arjen täysin päälaelleen.

Kysymysmerkkejä on tälläkin hetkellä enemmän kuin vastauksia, mutta monella ”uusi arki” on myös alkanut asettumaan uomiinsa. Oli kyse sitten etäopiskelusta ja etätyöstä tai lähiopetuksesta ja lähes normaalisti paikan päällä suoritettavasta työstä, monet ovat joutuneet totuttelemaan uusiin toimintatapoihin.

Myös omalta osaltani edessä on huhtikuun mukanaan tuoma muutos. Tämäkään muutos ei tosin tuo mukanaan aivan odotetunlaista tulosta, sillä edellytykset ovat tällä hetkellä tyystin toiset kuin syksyllä puolen vuoden vuorotteluvapaajaksoa suunniteltaessa.

Myönnettäköön, että ajoitus ei ehkä ole aivan optimaalinen, mutta eihän kukaan vielä syksyllä voinut kuvitellakaan, että Suomi olisi huhtikuussa yhteiskunta, joka pyörii lähes puoliksi etänä.

Uudenmaan maakunnan eristäminen muusta Suomesta olisi korkeintaan ollut aprillipilan aihe, vaikka tällä hetkellä onkin totisinta totta.

Nyt ei auta kuin toimia kaikkien muiden tavoin. Pitää olla luova. Uskon, että tuleva puolen vuoden jakso tulee omalta osaltani olemaan erittäin opettavainen ja omalla tavallaan haastava.

Toivon todellakin, että uutisraportointi käsittelee täysin muita aiheita kuin koronavirusta palatessani jälleen työpöydän ääreen lokakuun puolivälin paikkeilla.

Sillä aikaa kannattaa muistaa mahdollisuuksien mukaan myös tukea paikallisia yrityksiä ja toimijoita.

Tällä tavalla voimme ainakin olla mukana edesauttamassa paikallisten palveluiden säilymistä myös kriisin jälkeisenä aikana.

Näkemiin!

Mikael Heinrichs on PK:n toimittaja