Kirje isältä
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
”Hei. Tänään oli kovasti auvoinen olo. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Tosi kaunis syyspäivä. Kelpasi metsämiehen tallustella pitkin mäkien selkiä ja puronnotkoja. Ammatinvalinta oli osunut nappiin.”
Näin alkoi isäni minulle kirjoittama kirje kaksikymmentä vuotta sitten.
Se oli ja on hieno kirje.
Se oli ensimmäinen kirje isältäni sekä ensimmäinen kerta kun havahduin isän tapaan kuvailla maailmaa. Sitten muistin myös hänen lapsuudestaan kertovat iltasadut, joissa kuvattiin tunnelmia ja luonnon ääniä.
Yksi ihmeellisimmästä iltasaduista kertoi isän sedästä, joka ei koskaan nukkunut.
Hänen kanssaan lähdettiin illalla kalaan tyynelle ja hiljaiselle Karhijärvelle ja isän aamulla soutuveneessä herätessä setä oli edelleen samassa asennossa, arvokkaana vapa kädessään.
Isän tapana oli myös liioitella satujen tapahtumia mutta sen ymmärsin hymysuin vasta paljon vanhempana.
Näistä saduista on jäänyt päällimmäiseksi pysähtynyt tunnelma. Se, että kiireinen isä ehti viereeni kertomaan satuja tai se, että saduissa ihailtiin aina luontoa ja pysähdyttiin sitä katsomaan.
Tämä on ollut hieno isältäni perimäni ajatus maailmasta, jossa pysähdytään luonnon lisäksi katsomaan toisia ihmisiä ja asioita.
Sain kirjeen aikana jolloin opiskelin puutyöartesaaniksi. Myös taatani piti puutöistä.
Siksi isä lopettaa kirjeen seuraavasti: ”Toivottavasti sinullakin ruuvien vääntely sujuu ilman huulten rohtumista. Isällä kun pakkasi tarkkojen työvaiheiden aikana syntymään suupieliin voitelutarvetta.”
Oikein hyvää tulevaa isänpäivää!