Luontohyvinvointi kuuluu kaikille
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Miina Sillanpää oli viisas nainen. Ei ainoastaan siksi, että sai suuria aikaan: oli Suomen ensimmäinen naisministeri, perusti Suomeen ensimmäisen ensi- ja turvakodin ja piti aina heikompien puolta. Hän oli viisas siksi, että hän eli asenteella, että kaikki on mahdollista. Kaikki oli mahdollista asiasta, omista taistoista ja haasteista huolimatta. Että jollei osannut, yritti ja opetteli, uskoi itseensä. Ja aina toimi. Ja ennen kaikkea siksi, että hän puhui ja teki tekoja sen puolesta, että hyvinvointi kuuluu kaikille. Se ei ole vain jonkun muka paremman eliitin oikeus vaan aivan jokaisen oikeus. Miina mm. rakennutti pienituloisille, ylityöllistetyille kotiapulaisille lepopaikan, jossa ladata akkuja. Aivan syystä lokakuun ensimmäisenä päivänä liputimme Miinan kunniaksi.
Olen itse vienyt Miinan ajatuksen hyvinvoinnista minnekäs muualle kuin luontoon. Viljelen ajatusta, että luontohyvinvointi kuuluu kaikille. Se on työssäni luonto-ohjaajana punainen lankani. Se ohjaa työtäni niin lasten, sairaiden kuin iäkkäidenkin kanssa.
Ajattele, että sinulta vietäisiin pois kyky kulkea metsäpolulla. Vietäisiin pois mahdollisuus aistia luontoa, vuodenaikoja, tuoksuja, tuulta iholla.
Ajattele, että sinulta vietäisiin pois kyky kulkea metsäpolulla. Vietäisiin pois mahdollisuus aistia luontoa, vuodenaikoja, tuoksuja, tuulta iholla. Vietäisiin pois mahdollisuus hakeutua rantaan, kalliolle, metsään. Vietäisiin pois mahdollisuus noukkia meren silittelemä kivi, istahtaa alas ihmettelmään sen kaunista pintaa ja samalla tuntea meren tuoksu. Ajattele, että kaikki tämä luontohyvinvoinnin lähteet vietäisiin pois. Vietäisiin pois mahdollisuus itsestään selvään.
Sellaisia ne arkiset, tutut, aina saatavilla olevat meille useasti ovat. Ovat sellaisia itsestään selviä kunnes ne otettaisiin pois.
Kyse on samasta ilmiöstä kuin elämässä muutenkin: Miten paljon arvostaisit kaikkea sitä mitä sinulla on, jos se ensin vietäisiin pois ja sitten palautettaisiin takaisin? Juuri niin, ne arkiset asiat olisikin juuri niitä tärkeimpiä ja arvostettuja.
Jos yllämainitut luontokokemukset viedään ihmiseltä sairauden, vamman, iän tai muun itsestä riippumattoman syyn vuoksi, kaipaus niitä kohtaan nostaa päänsä. Alkaa kaivata sateen tuoksua, tuulen puhallusta hiuksissa, pakkasen nipistystä poskilla, itse poimitun mustikan makua, lehtimeressä kahlaamista, eväshetkeä mättäällä.
Ja juuri siksi niiden mahdollistaminen aivan jokaiselle on niin kovin tärkeää! Eikä edes kovin hankalaa. Hieman viitseliäisyyttä se vaatii, mutta on kaiken sen arvoista. Kun pieni pitkäaikaissairas lapsi pääsee sairaalassa leikkiretkelle herkuttelemaan eväitä tai kun iäkäs saa pidellä käpyä kädessään ja nuuskia tervaspuuta nojatuolissa, lupaan, että hymy, rentoutus ja onnenhetki on vahvasti hetkessä läsnä. Se on läsnä myös silloin kun sairauden vankina pääsee hetkeksi virtuaalisen luonnon matkaan tai kuvien herättämien muistojen tai haaveiden kautta luonnonhelmaan. Kun hetken on mielikuvissaan, aisteillaan tai leikissään muualla. Ja saa tutkitusti luonnon hyvinvointivaikutukset käyttöönsä.
Ehkä viet iäkkäälle seuraavaksi käpyjä tuliaiseksi ja kuulet muistoja luontoseikkailuista. Tai katselet sairaalaan joutuneen kanssa valokuvia luonnosta ja huomaat miten tunteet ja muistot nousevat esiin ja saavat hetkeksi unohtamaan kivut ja säryt. Ja ehkäpä itsekin pysähdyt ja huomaat kuinka onnekas oletkaan, kun voit tuntea syyssateen poskillasi.