Eikö kantti riitä?
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Onko tosiaan niin, ettei kukaan muu ole riittävän hullu lähteäkseen toteuttamaan tällaista? Viidentoista vuoden ajan Riddo Ridberg taustajoukkoineen on (ainakin yrittänyt) pitää jonkinlaisia ohjaksia käsissään Paraisten kaupungin nuorisoshown osalta. Kaksikielinen, genrerajat ylittävä suurhanke on samalla antanut nuorille yllättävänkin vapaat kädet toteuttaa itseään. Vastaavia hankkeita, ainakaan kaksikielisinä, ei muualla ole toteutettu.
Nuorisotakuu on ollut tapetilla pitkään. Tässä vasta sitä takuuta on, tämä jos mikään ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja aktivoi nuoria. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan, eikä lopullista päätöstä tarvitse tehdä kokeilematta ensin. Kukaan ei osta sikaa säkissä.
Sikailusta puheen ollen kaupunki on useasti saanut osakseen kritiikkiä, välillä aiheetontakin sellaista, erilaisista panostuksistaan. Nuorisoshown osalta ei kuitenkaan voi sanoa pahaa sanaa. Kustannukset olivat viimeksi 30 000 euron luokkaa, lisäksi jaettuna kahdelle vuodelle. Järkevän harrastusmahdollisuuden tarjoaminen 80:lle 13–19 -vuotiaalle nuorelle puolen vuoden ajaksi ei voi olla pikkurahasta kiinni. Hanke tarjoaa nuorille mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun ja mahdollisesti jopa tulevaisuuden ammatin.
Yrityshautomoistakin puhutaan silloin tällöin. Tässäpä teille talenttihautomo vailla vertaa. Ellette usko minua, käykäääpä katsomassa aikaisempien vuosien osallistujalistaa. Elämän kouluksikin show’ta voisi kutsua. Kenestä seuraava tähti? Kuka on ylittänyt itsensä eniten? Kuka on kasvanut kymmenen senttiä mittaa?
Vaikka kyse on pääasiassa hauskanpidosta, vaatimustasokin on suhteellisen korkea. Itsehillintääkin tarvitaan, kun lähdetään yhdistämään show’ta, muita vapaa-ajan harrastuksia ja koulunkääyntiä tai opiskelua.
Henkilökohtaisemmalla tasolla olen aina harmitellut sitä, ettei tätä juttua oltu vielä keksitty siihen aikaan kun itse olin sopivan ikäinen. Juuri silloin kun sain potkut koulun luciakuorosta, tämä olisi ollut hyvää balsamia haavoille. Kenties se olisi ollut myös järkevämpi tapa antaa ns. ”luovuuden” pulpahtaa esille.
On aivan ymmärrettävää ettei näitä megaspektaakkeleita aivan joka vuosi järjestetä. Välillä pitää vetää henkeä. Onneksi sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä aivan vielä. Kiitos 2000–2015, jatkoa seuraa – eikö?
Mikael Heinrichs