Epilogi: Vuosi joka meni kuten meni, kun kaikki on niin kuin on
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
2016 on ollut raskas vuosi. Talvi, jota ei koskaan tullut ja kesä josta ei koskaan tullut odotusten mukainen. Moni, aivan liian moni ystävä on kuollut, yllättäen, liian aikaisin. Toiset ovat sairastuneet vakavasti ja toiset ovat menettäneet työpaikkansa tai uupuneet. Sukuni on pienentynyt vanhemmasta päästä ja suren syvästi läheisen, nuoremman sukulaisen puolesta, joka ehkä nyt pakkaa laukkunsa viimeiselle matkalle.
Vanhat idolit ovat poistuneet joukostamme nopeaan tahtiin. He jättivät taakseen suurtöitä, mutta myös tyhjyyden. Syntyykö enää koskaan neroja kuten David Bowie, Prince ja Leonard Cohen? Tietenkin, mutta ikäisilleni, samoinajatteleville – tuskin.
Me, viimeiset veteraanit popin ja rockin syntyajoilta, me jotka muistamme nämä: Woodstock, ylioppilaiden mielenosoitukset, Vietnamin sota, panssarivaunut Prahan kaduilla, rauhanliikkeet, Flower Power, Baader-Meinhof -liiga, Angela Davis, Jimi, Janis, Brian, John L, George H...tiedättekö että meitä on yhä vähemmän.
Nyt kun vielä muistamme jotakin kannattaa kysyä meiltä mitä teimme silloin, neljäkymmentä ja viisikymmentä vuotta sitten. Yhtäkkiä myös me olemme dementoituneita, kuulemme ja näemme huonosti, emme jaksa kävellä, emme jaksa olla mukana, emme muista kuka sinä olet, makaamme vanhustenosastolla ja mumisemme hampaattomalla suullamme. Kysykää nyt kun se on vielä mahdollista.
Eräs ystävä totesi viisaasti että ”et voi pelastaa kaikkia, mutta tee se minkä voit”.
Yhteiskunta muuttui vuoden aikana. Pelko kasvaa. Ihmiset eivät luota valtiovaltaan, koetaan että se ei tiedä missä mennään. Leikkauksia, supistuksia, yt-neuvotteluja, irtisanomisia, ulkoistaimisia, keskittämistä, yksityistämistä, kilpailuttamista, fuusioita, eläkeiän nostamista, lapsilisien alentamista, työttömyyttä, marginalisointia, maaseudun köyhdyttämistä, kansan tyhmentämistä, nettivihaa, katuvihaa, vihaa. Ja sitten se amerikkalainen farssi!
Samalla aivan liian moni tuntuu jättävän kaiken tämän huomiotta. Ei nähdä hälyttäviä merkkejä, halutaan että on vain kivaa kotoilua ja joulutunnelmaa. Suuressa tuttavapiirissäni on kuitenkin eniten niitä, jotka näkevät molemmat puolet, tekevät voitavansa ”maailman parantamiseksi” mutta nauttivat samalla siitä mitä heillä on.
Tunnen monia jotka antavat lantin hyväntekeväisyyteen, ovat ystäviä tarvitseville, ”uhraavat” aikaansa ja varojaan auttaakseen. Eräs ystävä totesi viisaasti että ”et voi pelastaa kaikkia, mutta tee se minkä voit”.
Se ehkä auttaa ylittämään kynnyksen kun turhautuneena tuntee halua auttaa mutta ei tiedä mistä aloittaa. Mieti jos tiedät jonkun joka on yksin, köyhä, sairas, vanha, väsynyt. Anna jotakin omasta kotoilun runsaudestasi, hymyistä, huolenpidosta, asioista jollekulle niitä tarvitsevalle!
Kirjastossa on ollut joululahjatoivelappuja lapsilta ja nuorilta, jotka ehkä muuten jäisivät ilman pukin pakettia. On voinut tehdä hyvän työn, täysin nimettömänä ja hyvin yksinkertaisesti. Joulupaketteja tarvitseville on välittänyt myös Hoppets Stjärna. Pelastusarmeijalla on patansa, netistä löytyy hyväntekeväisyysjärjestöjä, joille voi lahjoittaa verkkopankin kautta, ei muuta kuin valitsemaan!
Jos sinulla ei ole mitään ylimääräistä, katso ympärillesi. Ehkä sinulla on sukulainen, naapuri tai tuttava joka on yksin? Mene hänen luokseen, istu alas ja anna aikaasi. Lupaan että se tuntuu hienolta. Myös muulloin kuin joulun aikaan...
Toivon myös että liikenne- ja viestintäministeri voisi tuntea hieman antamisen iloa ja peruuttaa maksulliset lauttayhteydet saarille, se olisi kaikkein paras joululahja!
Hyvää joulua ja parempaa vuotta 2017!
Skini Lindgård