Posti otti aikalisän – tuleeko plussana?

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Nyt otettu aikalisä koskee postinumeroalueita 21720 Korpoström, 21740 Utö, 23390 Iniö, 25940 Hiittinen, 25950 Rosala, 25960 Högsåra sekä 21295 Velkua. Sen sijaan jo aikaisemmin tiedotettua muutosta yhteysalusten takana asuvien postinjakelun leikkaamisesta yhteen päivään viikossa ei olla perumassa taikka lykkäämässä.

Näillä alueille on jatkossa tyytyminen yhteen postipäivään viikossa – vaikka Postin oma rooli näiden alueiden postinjakelussa on ollut suhteellisen pieni. He ovat tuoneet postin yhteysalukselle, jossa aluksen miehistö on ottanut jakelun hoitaakseen niille saarille, joihin alus sinä päivänä liikennöi.

Sekä Finferries-varustamo että ELY-keskus ovat olleet ihmeissään muutoksesta, sillä heidän kanssaan ei ole asiasta neuvoteltu lainkaan.

Postin aluepäällikkö Hannu Riihimäki toteaa myös, että useat saaristolaiset ovat olleet yhteydessä ja esittäneet erilaisia kompromissiratkaisuja. Siitä, miten tätä palautetta voidaan huomioida jatkossa, tullaan Riihimäen mukaan tiedottamaan myöhemmin.

Ehdotusten joukossa on ollut muun muassa yhteisiä, mantereen puolella sijaitsevia postilaatikoita. Samalla on herättänyt ihmetystä sekin asia, että postikuljetukset esimerkiksi Korppooseen toimivat – mutta matkan varrella sijaitseva Pärnäsin yhteysaluslaituri jää ilman postiaan tästä huolimatta.

Samaan aikaan Posti markkinoi omissa kanavissaan (muun muassa Postinen-mainoslehtisessä) isosti uutta plus-merkkiä, jonka avulla lähettäjä pystyy seuraamaan lähetyksensä liikkeitä. Samassa markkinoinnissa todetaan, että plus-merkillä varustettu lähetys jaetaan vastaanottajalle kahden arkipäivän sisällä. Tätä lisäpalvelua voi käyttää Manner-Suomessa (pois lukien Ahvenanmaa).

Että kuinka? Plus-lähetys jaetaan kahdessa päivässä – kerran viikossa?

Tämä kuulostaa varsin hankalalta yhtälöltä, kun ”vaikeakulkuisella saaristo- ja erämaa-alueella” postia jaetaan jatkossa vain kerran viikossa. Plus-merkin tuotekuvauksessa todetaan myös, että lähetyksen voi jättää postikonttoriin tai Postin kirjelaatikkoon. Mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että on olemassa sellaisiakin laatikoita, joita tyhjennetään vain muutaman kerran viikossa.

Jotenkin tuntuu nyt siltä, että aivan kaikkia tuotelanseerauksia ei ole mietitty ihan loppuun asti.

Mikael Heinrichs 050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi