Eläimiä on liikaa

Uutisia lukiessa ja ihmisten juttuja kuunnellessa, tulee usein olo, että eläimiä on aivan liikaa. Kun parikymmentä valkoposkihanhea kakkaa keskuspuiston nurmikolle tai on pyöräilijöiden edessä rantabulevardilla, johtopäätös on useimmiten, että lintuja on liikaa ja niistä tulee päästä eroon. Vastaavia esimerkkejä on useita. Viime vuosina on esitetty hylkeentappopalkkion ottamista käyttöön, jotta kalastus Saaristomerellä pelastuisi. Samanaikaisesti merimetsoja syytetään verkkojen tuhoamisesta ja niiden kantaa pidetään ”aisoissa”.

On joitain lajeja, joissa yksikin yksilö on joskus liikaa. Kun kylillä kuulee, että naapurin takapihalla on kävellyt susi, osa meistä on jo kaivamassa kivääriä esiin ja anomassa kaatolupaa. Ehkä voimakkaimman ja nopeimman reaktion meissä kaikissa saa kuitenkin aikaan yöllä korvassa inisevä hyttynen. Sillä hetkellä ja siinä paikassa hyttysiä on yksi liikaa. Onneksi on keksitty myrkkykaasua ilmoille tupruttavia laitteita, jotta ihmisraukka voi edes hetken nauttia olostaan.

Me ihmiset olemme jo vuosikausia arvioineet sopivia riistakiintiöitä ja maksaneet tapporahoja toisillemme. Yritämme tasapainottaa lajien populaatioita omilla toimillamme niin, että luonnon monimuotoisuus säilyisi ja samalla eläimistä ei olisi kohtuutonta haittaa meille. Tätä toimintatapaa ei voi kutsua kovin onnistuneeksi, jos tarkastelee nykytilannetta: Useat haitalliset vieraslajit ovat lisääntyneet niin paljon, että ovat jo asettuneet osaksi luontoamme. Samalla uhanalaisten lista kasvaa vuosittain. Luontokato on totta. Pelkästään jo ajatus siitä, että joitain eläimiä on liikaa, on hyvin kyseenalainen ja kohottaa ainakin omaa verenpainettani.

Mikä sitten olisi sopiva määrä eläimiä? Onko olemassa lajeja, joita ei tarvita ollenkaan ja joista voitaisiin luopua tältä istumalta? Jos minä saisin täysin subjektiivisesti päättää, kauniisti lurittelevia mustarastaita saisi olla vähintään kymmenen jokaisen talon pihassa. Tykkään kalastaa, joten isoja ahvenia pitäisi olla paljon enemmän. Käärmeitä, myyriä ja hiiriä en tarvitse ollenkaan. Eihän niistä ole minulle mitään hyötyä. Sama koskee kärpäsiä ja muita inhottavia itikoita. Eläimet eivät kuitenkaan ole täällä pelkästään minua varten ja siksi on hyvä, etten minä päätä, kuka saa elää.

Me hahmotamme vain murto-osan tästä valtavasta kokonaisuudesta. Luonnossa ei pärjää ekaluokkaisen matematiikalla. Jos saaristolaisten lempilintu merimetso syö nuoren ahvenen, ahvenpopulaatio ehkä vähenee yhdellä yksilöllä sillä hetkellä, mutta kokonaisvaikutus pitkällä tähtäimellä vaatii vähän monimutkaisemmat laskelmat. Muuttaako merimetsojen tai hylkeiden läsnäolo petokalojen käytöstä? Millä muilla tavoin lajit vaikuttavat elinympäristöönsä? Useat tutkimustulokset esimerkiksi osoittavat, että huippupetojen läsnäololla on usein lopulta positiivinen vaikutus saalislajien populaatioon.

Emme voi tietää, mikä vaikutus yhden eläinlajin menestymisellä on sen elinympäristöön ennen kuin asiaa on tutkittu perusteellisesti vuosikymmenten ajan. Kailotamme silti kylillä kovaan ääneen, että ”haittaeläimiä” on aivan liikaa. Yksinäinen susi voi tappaa vuodessa useita metsästyskoiria ja hylje rikkoa verkkoja, mutta onko niitä silti oikeasti liikaa? Ongelman juurisyy ei ole eläinten määrässä tai niiden käytöksessä. Niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää pärjätä sillä, mitä luonnossa on. Ihminen on tässäkin yhtälössä se, johon kalikka kalahtaa.

Jaakko Lento

Kirjoittaja on omituista maailmaa ihmettelevä skräbböleläinen ja Paraisten luonnonsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen