Ympäristönsuojelu, etua ja haittaa

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Ihannekuvassamme saaristo on aina aurinkoinen ja lämmin, taivas on sininen ja vesi on kirkasta. Rannat ovat täysin puhtaita, ei muovia eikä lasia. Kukapa ei toivoisi tällaista?

Pidä Saaristo Siistinä on käynnistänyt vauhdikkaasti nimetyn projektin ”Siisti biitsi” jonka avulla pyritään saamaan yleisö siistimään rantoja. Kohta saaristoon saapuu turistien suuret joukot. Tietysti silloin halutaan että ympäristö on siisti, siivoammehan kotonakin kun odotamme vieraita!

Eräs asia huolestuttaa minua, kampanjan ajankohta! Sen pitäisi jatkua koko toukokuun ajan! Jos kyseessä olisi Turun Kansanpuisto, Mustfinnin uimaranta tai Bläsnäsin ranta minä en vastustaisi, siitä vaan siivoamaan! Siellä ei ole pesiviä rantalintuja jotka häiriintyisivät!

On aivan eri asia kun kyse on saariston luonnonrannoista. Usean lintulajin pesintä alkaa jo toukokuun alussa. Silloin siellä ei vielä ole poikasia joita pitää varoa, mutta kahlaajien ja tiirojen pesiä ja munia on vaikea huomata. Punajalkaviklon pesä on matalassa saraheinikössä, tyllin pesä taas avoimella, kuivalla pikkukivien peittämällä kovalla sorarannalla. Pesän muodostaa matala kuoppa ja munat sulautuvat täydellisesti ympäristöön.

Vaikka pesää ei huomaakaan, tietää, että on pesän lähellä kun näkee tyllin hoipertelevan siipi maata viistäen. Se tekeytyy haavoittuneeksi ja houkuttelee vihollisen pois munien tai poikasten läheisyydestä.

Meriharakka, joka on aika iso kahlaaja, pesii ympäristössä jossa on nyrkinkokoisia kiviä. Pesä on vaatimaton kuoppa kivien keskellä ja on erittäin vaikea huomata. Meriharakan ja tyllin muninta alkaa toukokuun alkupuolella, meriharakan joskus huhtikuun lopulla. Myös haahkat aloittavat pesintänsä huhtikuun puolivälissä. Jos haahkan pelästyttää pesältään, rikkovat varikset munat ellei niitä peitetä höyhenillä!

Kalatiiran ja lapintiiran avoin pesä sijaitsee karkeassa sorassa jossa on pikkukiviä ja kuivuneita kasvinjätteitä. Munat munitaan loivaan kuoppaan jossa on hyvin niukasti pesämateriaalia.. Linnut pesivät lähellä toisiaan ja vaikka pesiä ei huomaakaan, tietää, että on pesien lähellä kun joutuu tunkeilevien hyökkäysten kohteeksi aggressiivisen kirkunan säestämänä!

Kun poimii roskia rannalla on helppo vahingossa tallata rikki kahlaajien ja tiirojen munia. Jos rannalla liikkuu myöhemmin kesäkuussa voi tahtomattaan polkea poikasia kuoliaaksi. Tyllit ja punajalkaviklot varoittavat poikasiaan korkeilla varoitusäänillä. Varoituksen kuultuaan poikaset makaavat täysin liikkumatta. Tottelevaisempia poikasia ei olekaan! Vaikka saapas ilmestyy kymmenen senttiä niiden yläpuolelle ne eivät liikahdakaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä ne murskaantuvat yrittämättäkään paeta!

Luonnon kannalta rantojen puhdistaminen on parasta tehdä elokuusta alkaen. Hyvää esimerkkiä näytti eräs pariskunta, joka yksin siivosi 2,5 km rantaa Örössä joulun ja Uudenvuoden välillä. Kolmessa tunnissa he keräsivät kuutiometrin verran muoviroskia. On selvää, että ihmisille on mukavampaa kerätä roskia toukokuussa kun aurinko paistaa, mutta mikä on parasta luonnon kannalta?

Kari Penttinen

bilogi, lintuharrastaja, ent. kalakoulun rehtori