Kirjoittamisen sietämätön keveys?

Luen Henrik Janssonin ”Nyckelroman”-kirjaa. Hän kirjoittaa kirjoittamisesta, kirjallisesta tuotannosta. Siitä miten on puristettava itsestään satoja sivuja paskaa ennen kuin saa aikaan tekstin, joka on julkaisemisen arvoinen. Näin se on. Olen kirjoittanut tätä kolumnia varten monta luonnosta. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä. On päiviä jolloin pää ja sormet eivät pelaa yhteen ja itsekritiikki heiluttaa piiskaa ympäri korvia. Janten laki at it’s best. Älä luule että ...

Halusin kirjoittaa jotakin merkittävää, ottaa kantaa, ehkä vähän provosoidakin. Mutta en uskalla. Täällä, tässä pienessä kaupungissa on varottava sanomisiaan. Voi joutua nettivihan ja muun sellaisen kohteeksi. Joten kirjoitan sitten jotain vähän hauskaa, vähän neutraalia ja vähän tylsää.

Mistä aloittaisin? Säästä? Joo, ilmoja on pidellyt. Huono kesä, huono talvi ja pitkä kevät. Kesästä tulee varmasti myös kylmä, sateinen ja synkkä kuin mikä. Tai sitten liian kuuma ja kuiva. Kukaan ei ole koskaan tyytyväinen.

Hallitus? Ei, liian tulenarkaa. Pidän turhautumisen sisälläni. Nielaisen, irvistän rumasti, mutta menen oksentamaan vaivihkaa linja-autoaseman taakse.

Sitten se toinen kamala Euroopassa kaikuva saappaiden töminä... Ei, en minä siitä... Nielaisen ja oksennan sitten jossakin sopivan tilaisuuden tullen.

Donald Trump? Ei, hän ei ole sen arvoinen että tuhlaisi sanoja. Ei edes jos hänestä, luoja varjelkoon, tulisi presidentti. Mutta minun on myönnettävä että vähän kyllä huolestuttaa. Kun tietää että on olemassa nappi, jota hän voi siinä tapauksessa painaa. Se on sitten goodbye.

Nyt on vähän vaikea löytää neutraaleja, pieniä asioita joista voisi kirjoittaa.

Voiko kirjoittaa siitä että katselee ikkunasta lintuja? Miten iloiseksi voi tulla kun ne nokkivat niille tarjoamaamme ruokaa? Minua se ilahduttaa. Kokeile sinäkin! Joskus saattaa nähdä punatulkun.

Kyllä kai voi kirjoittaa asioista jotka tekevät iloiseksi? Minut tekevät iloiseksi oikeat ystävät, pienet lapsenlapset, isot lapset, rakkaani, nuoret ihmiset, vanhat ihmiset, ihmiset joiden silmät ovat siniset, ruskeat, mustat, harmaat tai vihreät, iloiset ihmiset, teatteri, eläimet, kirjat, elokuvat, vanhat talot, luonto ja tietokoneeni (silloin kun se toimii), villapeitot, raidalliset sukat, puuliedet, matkat, Eftersnack, Tvof ja musiikki. Muun muassa.

Tulen iloiseksi myös kun saan kirjoittaa. Ilman kirjoittamista olen vain tavallinen täti. Nyt olen kirjoittanut näytelmän. Sen saatte nähdä kesäkuussa, Lillholmenilla.

Skini Lindgård

suomennos Leena Lehtonen