Paraisten on uskallettava satsata tulevaisuuteen

Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Kun eletään epävarmoja aikoja, on myös tarve pitää kiinni traditioista ja rutiineista, siltä osin kuin se on mahdollista. Rutiinit ja traditiot luovat turvalliset raamit ja antavat motivaatiota suunnitella eteenpäin. Tämä koskee sekä yksityishenkilöitä että organisaatioita.

Koulun loppuminen on yksi elämän tärkeistä kohokohdista, varsinkin kun se koskee opiskelijoita tai ammatillisen tutkinnon suorittaneille. Tässä voi vain toivoa, että koulutuksen järjestäjät tekevät kaikkensa, että päättäjäiset vastaavat niitä odotuksia, joita valmistujien keskuudessa on. Lauantai elokuussa sopii aivan yhtä hyvin juhlapäiväksi, kuin lauantai toukokuussa tai kesäkuussa. Valmistujaisjuhlat antavat nuorille inspiraatiota tulevaisuuden suunnittelemiseen.

Myös yrityksillä ja kunnilla on usein valmiussuunnitelmia toiminnan jatkamiseksi kriisiaikoina mahdollisimman paljon samalla tavalla kuin normaalissa tilanteessa. Koronakriisi on tehnyt tilanteen erittäin vaikeaksi monelle yrittäjälle ja yritykselle. Joillakin aloilla on muutamassa viikossa menetetty 80–90 prosenttia liikevaihdosta. On myös aloja, erityisesti päivittäistavarakaupassa, missä on nähty kasvua koronakriisin aikana.

Yrityksen selviytyminen tilanteessa, missä kaikki tulot häipyvät, tarvitaan uudelleen ajattelua ja lisäksi ulkoinen tuki voi olla välttämätöntä. Joissakin tapauksissa ainoa tapa poistumistie on laittaa lappu luukulle.

Julkinen sektori ei voi laittaa lappua luukulle. Paraisten kaupungilla on paljon tärkeitä toimintoja, joita kaupungin pitää hoitaa, riippumatta millainen tilanne yhteiskunnassa on. Sen lisäksi, että kaupunki huolehtii päivittäisestä toiminnasta, täytyy uskaltaa suunnitella tulevaisuutta. Kaikki yhteisöt, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä tarvitsevat kasvustrategian. Hyvä strategia houkuttelee yksityisiä sijoittajia.

Paraisilla on käynnissä useita tulevaisuussuunnitelmia, jotka kasvattavat kaupungin vetovoimaa. On tärkeää uskaltaa suunnitella eteenpäin, vaikka aina on olemassa voimia, jotka ovat sitä mieltä, että tulevaisuutta käsitellään parhaiten tekemättä mitään. Kunnallinen talous tulee olemaan kireää monta vuotta eteenpäin, koronakriisi kasvattaa menoja entisestään. Uskaltamalla toteuttaa strategisesti tärkeitä tulevaisuuden suunnitelmia, saadaan pitkällä aikavälillä uusia verotuloja.

Paraisilla on kaikki mitä tarvitaan, mutta Paraisilla ei ole tulevaisuutta, jos se ei uskalla satsata siihen. Turvallisia vappupyhiä täynnä tulevaisuuden suunnitelmia kaikille lukijoille!

Tom Simola

Käännös: Timo Järvenpää