Pariisin metro: ilmainen kuntosali ja päivittäinen seikkailu
Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.
Pariisin metro on aina kiehtonut minua. Pariisissa on 14 eri linjaa. Osa on pitkiä monen aseman linjoja, kun taas aivan uusia linjoja tulee parin vuoden päästä. Metrolinjaa 14 on laajennettu aina Orlyn lentokentälle asti, kiitos olympialaisten vuonna 2024. Lempiasemani on Concorde (linja 1): Seinät ovat täynnä kirjaimia. Metroa odotellessa voi tunnistaa sanoja ja lauseita, hyvää ajankulua. Arts et Métiers (linja 11) on tehty kokonaan pronssista. Tuntuu kuin olisi sukellusveneessä. Franklin D. Roosevelt (linja 1) on myös jännittävä, sillä siellä tuntuu kuin matkustaisi metrolla tähtitaivaan alla. Liégessä (linja 13) on kauniita maalauksia, jotka on maalattu suoraan kaakelin päälle.
Pariisin metrossa on yksi huono puoli: vain joillakin asemilla on hissi. Kun olet vielä nuori ja terve, eivät raput ole mikään ongelma. Kun sitten saat lapsia, on tilanne toinen. Lastenvaunut sallitaan metrossa, mutta koska hissejä ei ole, on vaunujen kantaminen haasteellista jo sisäänkäynnillä. Mikäli vaunuja kantamassa on kaksi henkilöä, hoituu se aika helposti, mutta yksin vaunujen kanssa kuljettaessa onkin tilanne jo hankalampi. Silloin on riippuvainen muista metron matkustajista. Voisiko joku auttaa, s´il vous plait? Ennemmin tai myöhemmin löytyy aina auttavia käsiä, mutta silloin ei myöskään saa olla kiire ja täytyy huomioida kiireiset pariisilaiset, jotka vain juoksevat ohitsesi.
Itse kannan mieluimmin lapseni valjaissa ja kasaan kärryt olalleni. Silloin on metroseikkailun ensimmäinen etappi hoidettu. Seuraava on ostaa lippu 2,55e/suunta, kilauttaa kortti automaatissa ja päästä läpi metron ovista. Jos sinulla on vaunut mukana, olet riippuvainen metron henkilökunnasta, jotta he avaavat leveämmän oven – mutta tyypillisesti ranskalaisittain on henkilökunta välillä jossain muualla kuin tiskin takana. Silloin voit soittaa kelloa ja toivoa, että joku vastaa ja todella tulee X minuutin kuluttua kuten luvattua. Kuten tiedämme, ranskalaiset eivät ole maailman huippua ajan laskemisessa, kymmenen minuuttia voi todellisuudessa olla lähempänä kahtakymmentä minuuttia...
Metrokokemus näin uutena vanhempana on viha-rakkaussuhde. Jos on itsepäinen ja itsenäinen, saa kantaa ja urheilla samalla ilmaiseksi.
Sisällä metrossa on usein lisää portaita. Seuraava etappi on hypätä metrojunaan ja löytää istumapaikka. Tässä asiassa ranskalaiset ovat hyviä. Täydessä vaunussa 90% ajasta aina joku koputtaa olalle tai huutaa ”madame” osoittaen vapaata paikkaa. Hyvin harvoin joutuu seisomaan lapsi sylissä. Joskus täytyy vaihtaa linjaa ja silloin tulee lisää portaita ja pitkiä loputtomia käytäviä. Pahin asema on Montparnasse-Bienvenue (linja4), missä on useita yhteysasemia. Kun sitten vihdoin on saapunut määränpäähänsä, seuraa lisää portaita ja painavia ovia ennen kuin on päässyt ulos asti. Päivän urheilu suoritettu ja lihakset kiittävät! On minulle muutaman kerran tapahtunut, että joku on kysynyt voisiko auttaa vaunun kantamisessa. Siitä tulee niin iloiseksi, että helposti vastaa kyllä!
Metrokokemus näin uutena vanhempana on viha-rakkaussuhde. Jos on itsepäinen ja itsenäinen, saa kantaa ja urheilla samalla ilmaiseksi. Voi myös valita helpomman tien ja luottaa kanssamatkustajiinsa, mutta se on liian voimia ja aikaa vievää. Aina ei huvita pyytää apua ohi juoksevalta huonolla tuulella olevalta pariisilaiselta!
Metro on ennen kaikkea kokemus, ainutlaatuinen matka joka kerta, aina jotain uutta ja mielenkiintoista löydettävää. Joskus aikoinaan sanoin, että toiveammattini olisi metrojulisteiden ja mainosten seinille liimaaja. Se näytti helpolta ja kivalta. Metrossa on salaisia käytäviä ja haamuasemia, joita ei enää käytetä tai joita hyödynnetään elokuvissa... Jokainen matka tuo mukanaan jotain uutta, pienen seikkailun – hyvässä ja pahassa, joskus hikeä ja kyynyleitä tai hauskoja tarinoita ystäville kerrottaviksi, kunhan on vihdoin päässyt perille!