Jokainen nuori ansaitsee mahdollisuuden

kolumnvinjett
Tuuli Haahtela-Koskinen
Julkaistu:

Tämä on mielipidekirjoitus, mielipiteet ovat kirjoittajan omat.

Elämme ajassa, jossa moni asia on paremmin kuin koskaan ennen ja silti yhä useampi lapsi ja nuori voi huonommin. Tilastot kertovat lisääntyneestä ahdistuksesta, masennusoireista, yksinäisyydestä ja koulupudokkuudesta. Lastenpsykiatrian jonot kasvavat, koulujen oppilashuolto kuormittuu ja perheiden arki on monella tavalla sirpaleista. Samaan aikaan yhteiskunnallinen keskustelu pyörii talouskasvun, kilpailukyvyn ja tuottavuuden ympärillä. Mutta mitä tapahtuu sille sukupolvelle, jonka pitäisi aikanaan kantaa vastuu tästä kaikesta.

Yhä useammassa perheessä vanhemmuus on hukassa. Tämä ei tarkoita sitä, etteivät vanhemmat rakastaisi lapsiaan. Päinvastoin. Useimmat vanhemmat tekevät parhaansa, mutta nykyään arki on usein täynnä kiirettä, epävarmuutta ja ristiriitaisia odotuksia. Voimavarat voivat olla niin vähissä, että vanhempi valitsee ”helpomman tien” lapsen kanssa. Vanhemmuus vaatii kuitenkin aikaa, rajoja, turvaa ja läsnäoloa. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka uskaltaa olla aikuinen, asettaa rajat, sanoo ei ja kestää lapsen pettymyksen. Kun vanhemmuus muuttuu liialliseksi neuvotteluksi tai peloksi siitä, että lapsi suuttuu tai pettyy, katoaa turvallinen rakenne. Lapsi ei kaipaa täydellistä vanhempaa, hän kaipaa johdonmukaista ja välittävää aikuista.

Tarvitsemme päättäjiä, jotka uskaltavat priorisoida lapsia ja nuoria silloinkin, kun talous on tiukilla. Juuri silloin investoinnit ennaltaehkäisyyn ovat tärkeimpiä.

On helppo sanoa, että jokaisen perheen tulee huolehtia omista lapsistaan. Se on totta – mutta ei koko totuus. Lapsi kuuluu aina myös yhteisölle. Ennen kylä kasvatti, nyt moni perhe on yksin. Isovanhemmat saattavat olla etäällä, naapurit eivät välttämättä tunne toisiaan ja arjen tukiverkko voi olla hyvinkin ohut. Kun ongelmia ilmenee, ne jäävät helposti kodin seinien sisälle, kunnes ne ovat jo kasvaneet suuriksi.

Koulumaailma heijastaa tätä kehitystä. Oppimistulokset polarisoituvat, keskittymiskyky heikkenee ja yhä useampi nuori kokee koulun kuormittavana. Samalla kouluilta odotetaan yhä enemmän; niiden tulisi opettaa, kasvattaa, ehkäistä syrjäytymistä, tunnistaa mielenterveyden ongelmat ja toimia turvallisina yhteisöinä. Resurssit eivät kuitenkaan aina vastaa odotuksia. Opettajat tekevät valtavan arvokasta työtä, mutta he eivät voi yksin kantaa vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Emme juhlapuheissa, vaan arjessa. Yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että lapsi kokee kuuluvansa johonkin. Se tarkoittaa turvallisia tiloja, joissa saa olla oma itsensä. Se tarkoittaa harrastuksia, joissa oppii taitoja, pettymyksen sietoa, onnistumisen iloa ja yhteistyötä. Se tarkoittaa aikuisia, jotka näkevät ja kuulevat. Urheiluseura, musiikkiopisto, teatteriryhmä tai partio voivat olla paikka, jossa lapsi kokee ensimmäistä kertaa onnistuvansa jossain. Ne voivat olla paikka, jossa syntyy ystävyyssuhteita, jotka kantavat vuosia. Ne voivat olla paikka, jossa aikuinen huomaa, jos jokin on pielessä. Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta harrastaa. On lapsia, jotka jäävät ulkopuolelle siksi, ettei perheellä ole varaa. On myös lapsia, jotka jäävät pois siksi, ettei heitä kukaan vie. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa, ettei yksikään lapsi jää harrastusten ulkopuolelle taloudellisista tai sosiaalisista syistä.

Huonosti voiva lapsi kasvaa usein myös huonosti voivaksi nuoreksi ja aikuiseksi. Mielenterveyden ongelmat, koulutuksen keskeytyminen ja syrjäytyminen maksavat yhteiskunnalle valtavia summia. Menetetty työpanos, lisääntyneet sosiaali- ja terveysmenot sekä inhimillinen kärsimys muodostavat kokonaisuuden, jonka hintaa on vaikea edes mitata. Ennaltaehkäisy on inhimillisesti ja taloudellisesti järkevää. Tarvitsemme investointeja varhaiseen tukeen, neuvoloihin, perheneuvontaan ja mielenterveyspalveluihin. Tarvitsemme kouluihin riittävästi kuraattoreita, psykologeja ja erityisopettajia. Tarvitsemme harrastustoiminnan mahdollistavia tiloja ja toiminnantukea. Tarvitsemme perheille tukea ennen kuin ongelmat kriisiytyvät.

Muutos ei synny yhdellä lakimuutoksella tai yhdellä hankkeella. Se syntyy asennemuutoksesta. Se syntyy siitä, että ymmärrämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin olevan kaiken muun perusta. Tarvitsemme poliittista rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka eivät ehkä näy heti seuraavassa budjettivuodessa, mutta joiden vaikutukset näkyvät kymmenien vuosien päästä. Tarvitsemme päättäjiä, jotka uskaltavat priorisoida lapsia ja nuoria silloinkin, kun talous on tiukilla. Juuri silloin investoinnit ennaltaehkäisyyn ovat tärkeimpiä.

Tuuli Haahtela-Koskinen

Päävalmentaja ja hallituksen puheenjohtaja Skating Team Paraisissa, Paraisten hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen.

Tuuli Haahtela-Koskinen
Päävalmentaja ja hallituksen puheenjohtaja Skating Team Paraisissa, Paraisten hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen.
Julkaistu: